Herranjestas, mitä mustikoita Kajaanissa! – ”En ole aiemmin näin hyviä marjapaikkoja löytänyt kuin tänä kesänä”
Viime kaudella luonnonmarjojen kilohinnat pomppasivat – kauppoihin tulevat marjamäärät romahtivat silti
Puolukan satonäkymät ovat Kainuussa erinomaiset ‒ pääsadon kypsymistä saadaan kuitenkin vielä odotella
Marjarahoilla etelän lämpöön — Sanna Sarkkinen korostaa lapsuuden merkitystä luontosuhteessa: ”Ottakaa lapset mukaan metsäreissuille”
Pääkirjoitus: Suomalainen marjabisnes on uuden edessä – ainakin ”välivuonna” sadosta suuri osa uhkaa jäädä metsiin
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Laura Malmivaara kiertää Kajaanissa lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Kajaanin taidemuseo viettää Vapaata taiteiden iltaa – kutsuu kaikki tekemään taidetta tai ihan vain fiilistelemään
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin