Norjassa yli sata tietä on suljettu Hans-myrskyn takia, jo yli 4000 ihmistä on evakuoitu: "Vaara ei ole ohi"
Tuuli yltyi myrskyksi ja nimettiin Sylviaksi – vahingontorjuntatehtävät ovat ruuhkauttaneet pelastuslaitosten toimintaa
Hans-myrsky iski Ruotsiin 25 000 salaman voimalla – sadetta voi lähipäivinä tulla enemmän kuin yleensä koko elokuussa
Parin vuoden takainen Paula-myrsky kaatoi hurjan määrän puuta Koillismaalla ja Ylä-Kainuussa – valtion monikäyttömetsää kaatui Kainuussa 250–270 tuhatta kuutiota
Ukkoskuurot kaatoivat puita Sotkamossa ja Kajaanissa – Sähköt olivat poikki yli 1000 Kajaven asiakkaalta
Ukkonen tehnyt tuhojaan eri puolilla Kainuuta: Sähkötaulu lensi seinästä Kuhmossa, ja muuntaja riikkoontui Suomussalmella aiheuttaen öljyvuodon
Voimakkaat ukkoskuurot voivat yltää tiistai-iltapäivän aikana koko Kainuuseen – Rankkasade ja tuuli saattavat olla voimakkaita, Ilmatieteen laitos varoittaa
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota