Nostalgia: Paltamosta ratapölkkyjä koko maahan – ”Halusimme työllistää entisiä Palta Oy:n sahan työntekijöitä”
Paltamo nimesi tasapainotustoimien etsijät ‒ tehtävänä löytää konkreettisia säästötoimia esimerkiksi palvelurakenteesta
Paltamo ja Sotkamo alkavat tasapainottaa talouttaan ‒ viime vuoden alijäämät pakottavat ryhtymään toimiin
Nuoren papin tarina ei jättänyt paltamolaiskirjailijaa rauhaan – uusin teos pureutuu perheväkivaltaan
Paltamon sellutehdashaaveet ovat sijoittajayhtiö Taalerin ja hankkeen puuhamiesten mukaan voimissaan – Yhtenä syynä on Kuopion Finnpulp Oy:n sellutehdashankkeen kaatuminen
Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikkö Honkalinnan yhteyteen ja yt-neuvottelut käyntiin – asiasta päätös maanantaina
Paltamon seurakunta auttaa Kainuun Opistoa, mutta se ei riitä ‒ seurakunnalla sattui sopivasti olemaan rahaa
Paltamon kunta tarjoaa ikäihmiselle hiekoitussepeliä – kampanjan tavoitteena ennaltaehkäistä kaatumisia
Metsoloista tuttu Kari Hakala työllistyi tv-menestyksen jälkeen Kainuuseen – ”Ihastuimme niin, että olisimme halunneet jäädä”
Kainuun kulttuurin verokärki on lähes sama kuin viime vuonna – nyt mukaan nousee Portion Boysin kuhmolaislähtöinen JaloTiina
Kainuun hyvinvointialue aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut – tähtäimessä miljoonien säästöt
KS live: Kajaanin kehässä isketään SM-kisapaikoista - katso tästä ottelut lauantaina kello 18 ja sunnuntaina kello 11
Vanhaan Talvivaara-oikeudenkäyntiin liittyvästä kiistasta vielä korvauksia, tällä kertaa sovinnon avulla
Kajaanin kaupunginteatterin tuorein kasvo sai heti pääroolin korpisoturina – ”Tässä tapahtuu isoja asioita, joita itse ei ole ikinä kokenut”