Hukkajoen rikosepäilyn varjosta Hossan männikköön – Raakkutuhossa hakatut puut lahoavat kansallispuistossa hujan hajan
Lukijan mielipide: Suomussalmen arvokkaat metsät tuottavat kuntalaisille ajan oloon enemmän pystyssä kuin kaadettuina
Metsäenergia on edelleen tärkeää huoltovarmuuden säilyttämiseksi, painottaa Ari Meriläinen – Suomussalmella järjestettiin energiapuun korjuuseen keskittynyt tapahtuma
Suomussalmen tiettyjä metsähakkuita kritisoinut Pekka Moilanen kunnanhallituksen päätöksistä: ”Pitämäläisten mielipiteillä ei ole ollut merkitystä”
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota