Kainuun ensimmäinen queer-taiteilijoiden ryhmä syntyi kaipuusta samankaltaisten joukkoon – ”Tälle on tosi paljon tarvetta”
Tänä kesänä Mika Kopsa vaihtaa vapaalle – Purola Bar & Kitchenin uudet yrittäjät luottavat kotiruoan vetovoimaan
KPK venyi vierasvoittoon, vaikka edellisen päivän ottelu painoi jaloissa – ”Nupeilta olimme koko ajan hyvin pelissä mukana”
Inarin kuntaan nuorisovaltuustojen sertifikaatti - ”Kyllä nuvalaisia kuullaan ja on voitu myös vaikuttaa”
Paltamon norssiemäntä viihtyy onki kourassa ja levittää suomalaista kalastuskulttuuria Saksaan saakka
”Se lähti pienestä ja nälkä on kasvanut syödessä” – kuljetusalan tapahtuma kokosi väkeä aurinkoiseen Vuokattiin
Näin saat kukkaloiston koko kesäksi - Lue puutarha-asiantuntijan vinkit kesäkukkien valintaan ja hoitoon