Vasta Kajaanissa aloittanut päiväkeskus vaakalaudalla – Mäntsärin toiminta rakennustarkastajan mukaan asemakaavan vastaista
Lautakunta esittää Patrosentien kaavan laadinnan keskeyttämistä – seuraavaksi kiistakapula kaupunginhallituksen käsiin
Kuhmon Kalevalan mökkikylä suunnitelma etenee – uudisrakentaminen toisi yli 200 uutta majoituspaikkaa
Pohjois-Suomeen nousee oljesta ja savesta omakotitalo – Tällainen on älyteknologialla varustettu harvinainen olkielementtitalo
Kajaanin valtuusto siunasi Timperintien tonttikaupan Bilteman kanssa – rakennusten purku on edennyt jo pitkälle
Välikadun kaavamuutos mahdollistaa uusia kerrostaloja niin seurakuntakodin kuin Pekka Heikkisen paikalle – muutosehdotus on asetettu nähtäville
Uusi asemakaava Vuokatinhovintielle hyväksyttiin – keskustelua käytiin opiskelija-asuntojen tarpeesta
Kajawood sai jatkoaikaa omakotitalotonttien rakentamiselle – kyseessä ei ole studiohankkeen alue, jonka kaupan purkua ei ole vielä pureskeltu loppuun
Näin kainuulaistaustaiset finalistit Hanna Hirvonen ja Markku Uhlbäck valmistautuvat tuleviin Tangomarkkinoihin
Googlen kuvausauton toiminta on aiheuttanut hämmästystä Kuhmossa: ”Selkeästi kotirauhan suojaamalla ydinalueella”
Kainuun ainoasta 27-väyläisestä Impilinnan frisbeegolfradasta halutaan koko maakunnan ylpeys - sekaparien SM-kilpailut heitetään viikonloppuna
Hyrynsalmella kisataan jälleen suofutiksen maailmanmestaruudesta – tällä kertaa järjestetään myös suoryömimisen MM-kisat
Terrafamella tapahtuneen työtapaturman käsittely palautui hovioikeudesta käräjäoikeuteen – työntekijän käsille suihkusi 100-asteista kemikaalia