Pääkirjoitus: Koulutus, tutkimus ja yritykset yhdessä luovat kasvupolkua, johon maan tulevaisuus nojaa
Lentuan ja Hietaperän koulujen lakkautus yksimielisesti valiokunnasta kohti kaupunginhallitusta ja -valtuustoa
KAOlle kunniakirja Taitaja9-kilpailujen pitkäaikaisesta järjestämisestä ja kehitystyöstä ‒ kilpailu on ollut Kari Määtän hyppysissä 20 vuotta
Yli 230 haki Kajaanin opettajakoulutukseen — ”Sekä kandidaatin koulutukseen että erillisiin opintoihin on tullut ilahduttavan paljon hakijoita”
KAMK kasvatti hakijamääräänsä roimasti – ”Ketterä pieni korkeakoulu voi olla vaikutuksiltaan näin suuri ja samalla ketterä”
Kajaanissa enemmän keskiasteen aloituspaikkoja kuin ensisijaisia hakijoita ‒ mitkä olivat KAOn suosituimmat linjat tänä keväänä?
Sotkamon Jymyn täsmähankinta sukelsi viime kaudella syviin vesiin – joukkuekaveritkaan eivät aavistaneet, millaista taakkaa mailataituri mukanaan kantoi: ”Kerron tämän nyt ensimmäistä kertaa julkisesti”
Kajaanilaisen Sabbagh Marketin yrittäjä: Suomi ja Kela ovat kuin äitejä – ”Tulee aika, kun lapsen täytyy kannatella äitiään”
Kajaanilainen yksinhuoltaja Heli Heikura ei vielä tiedä, joutuuko hän pian maksamaan Niilon hoidosta – ”Siihen on jatkossa ehkä varauduttava”
Seksityöstä maaseudun kantava elinkeino, linjaa Keskustanuoret – Kainuun nuorkeskustalaisista tyrmäys valtuuskunnan idealle
Ministeriö etsi keinoja ulkomaalaisten marjanpoimijoiden aseman parantamiseksi: "Hyväksikäyttöä ei sellaisenaan saataisi loppumaan kummallakaan ratkaisulla"
Onko veroilmoituksesi jättöpäivä tiedossasi? Noin 1,5 miljoonan ihmisen tulisi tarkistaa veroilmoituksensa viimeistään tiistaina