Vauvoja sairaalaan vievän rs-viruksen ehkäisyyn löytyi kaksi uutta keinoa – uutuusrokotetta saatavilla vain harvoissa apteekeissa
Koronarokotteen tehosteannosten tarjoamista laajennetaan Suomessa – THL ei ole nähnyt tarvetta muuttaa nykyisiä rokotussuosituksiaan
THL suosittelee ikääntyneille ja riskiryhmille uutta koronarokotusta syksyllä – aiempien rokotteiden ja tartuntojen määrällä ei ole väliä
Kansallinen rokotusohjelma laajenee – jatkossa pneumokokkirokotteen saavat myös vaikeasti munuaissairaat alle 75-vuotiaat
Kainuun keskussairaalassa on tällä hetkellä koronan vuoksi osastohoidossa muutamia potilaita – Koronainfektioita on Kainuun alueella jälleen lisääntyvässä määrin
Koronaepidemia on jälleen noususuunnassa Kainuussa – Maanantaina ilmi yli 200 tartuntaa ja tartunnanjäljityksessä on paikoin ruuhkaa
Rajoitusten keveneminen näkyy jo pakettimatkojen varausten kasvuna – Tjäreborgin Virtanen: "Odotan isompaa matkailubuumia Suomeen lähiviikkoina"
Näkökulma: Rokottamatonta sote-henkilöstöä vähemmän kuin työnantaja luuli, mutta 1–2 prosenttia on sitkeitä – Tästä tarve suojella itseään rokotukselta kumpuaa
Miksi korona ei katoa rokotuksilla niin kuin isorokko tai polio? – Hanna Nohynek kertoo, mikä on tärkein syy ja miten eri rokotteet toimivat
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota