Miksi Helsingistä ei ole yhtään ehdokasta, vaikka jokaisesta muusta kunnasta on? – Kokosimme vastauksia aivan peruskysymyksiin aluevaaleista
Kainuun sote päivitti toimintaohjeet koronaoireisille ja altistuneille – Toimi näin, jos sinulla on koronaoireita tai olet altistunut
Viikonloppuna Kainuussa muutama koronatartunta päivässä – Kuhmossa koulualtistumisia, Kajaanissa lisäksi on voinut altistua ravintoloissa
Keskiviikkona Kainuussa yhteensä 18 uutta koronatartuntaa ja 50 karanteenia – viikonloppuna kajaanilaisravintolassa mahdollisesti altistuneita pyydetään koronatesteihin
Kuusi uutta koronatartuntaa lauantaina – Tartunnanjäljitys ruuhkautunut – "Tahallinen tietojen peittely johtaa tartuntojen leviämiseen"
Katson autiota lentokenttää – lennonjohdon tornista lentoliikenteen tulevaisuus näyttää toiveikkaalta, mutta lomautuksia on vieläkin kestettävä
Perjantaina todettiin yksi uusi koronatartunta – Kajaanin BioRex-elokuvateatterissa on ollut mahdollisuus altistumiselle torstaina
Hyrynsalmen koronaryppääseen liittyy yksi tartunta muualla Kainuussa – huhuista poiketen ei uutta rypästä muualla maakunnassa
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota