Helsingin Sanomat aloittaa muutosneuvottelut, voi johtaa enimmillään 20 työtehtävän vähenemiseen - päätoimittaja irtisanoutui
Akkukemikaalien kysyntä ja hinta rassaavat Terrafamea – yhtiö aloittaa muutosneuvottelut ja tavoittelee 10 miljoonan säästöjä
Metsäkeskus tavoittelee säästöjä, aloittaa koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut ‒ Kainuussa 33 työntekijää
Hyvinvointialueen koko liki 4 000-henkinen henkilöstö kohtaa heti vuoden alusta yt:t – tarve tehtävien uudelleentarkasteluun
Talouskuria Kainuussa pitänyt Anssi Tuominen vetää Gradiassa rajuja säästötalkoita: irtisanottaviksi esitetään 60 henkilöä
Kajaanilainen sijaisäiti sai vauvan kotiin puolen tunnin varoitusajalla – ”Moni sanoo, että minulla on suuri sydän, mutta en koe tätä edes työksi”
Kajaanissa työskentelevä Tiina Heiskanen on tyytyväinen osa-aikatyön suomiin mahdollisuuksiin – Joillekin lyhennetty työaika on sopivin
Äiti jos kuka on brunssin arvoinen – tässä kaksi piirakkavaihtoehtoa valmistaikinasta ja kahdenlaista raikasta salaattia
Radiologi Jarmo Turunen ikuisti dramaattisen hetken: traktoria säikähtänyt joutsen lensi sähköjohtoon
Yllätysrakkaus toi Outi Mäenpään saaristoon: "Joskus sanon Juhalle, että tänään mulla on ihan vain kääriytymispäivä"