”Tyhjiä äänestyslappuja tai Aku Ankkoja ei juurikaan ollut” – Paltamossa hylättiin kuudenneksi eniten kuntavaaliääniä Suomessa
Kainuun aluevaaliääniä meni hylkyyn etenkin yhden syyn vuoksi – toiseksi yleisin syy oli tyhjä äänestyslippu
Äänestyslaiskuus hämmästyttää Kajaanissa: ”Pitäisikö äänestyspaikalla olla pullakahvit ja sata euroa rahaa jokaiselle?”
Äänestäjävirta on ollut Kajaanissa tasainen, mutta harva – ”Valituilla päättäjillä on iso päätäntävalta kuntalaisten asioissa”, perusteli Tiia Puurunen äänestämistä
Ukrainalainen sotaa paennut Yuliia Dehtiarova ei jätä äänestämättä – hänellä on viesti demokratiasta ja turvasta kainuulaisille
Kotiäänestyksen ilmoittautumisen aika on nyt – ”Kaikki äänet ovat yhtä arvokkaita, annetaan ne missä tahansa”
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota