Marjankeruu kotimaisin voimin kolminkertaistui viime vuonna – poiminta on nyt ennätyksellisen monimuotoista
Herranjestas, mitä mustikoita Kajaanissa! – ”En ole aiemmin näin hyviä marjapaikkoja löytänyt kuin tänä kesänä”
Mansikan pääsatovaihe on nyt käynnissä – Kajaanin torilla mansikka teki kauppansa, vaikka hinta hirvitti osaa ostajista
Mustikan satonäkymät parantuneet kasvukauden edetessä ‒ puolukkasadosta odotettavissa keskimääräistä parempi
Viime kaudella luonnonmarjojen kilohinnat pomppasivat – kauppoihin tulevat marjamäärät romahtivat silti
Arktiset Aromit hakee pohjoismaiselle mustikalle EU:n nimisuojaa – ”Etelä-Euroopassa nimisuojatuotteita hulvattoman paljon”
Sipuli on itkettävän ihanaa – nosta se vaihteeksi päärooliin piirakassa, pastassa ja intialaisessa bhajissa
Kuhmon valtava munakoiso menestyi jättikasvisten SM-kisoissa – kasvikset tekivät paljon uusia ennätyksiä
Metsistä löytyy nyt sieniherkkuja – mutta mitä varten sienten tuntija kerää mätiä herkkutatinpillejä?
Onko tämä kuhmolainen kasvis Suomen suurin munakoiso? – ”Kasvatin munakoisot isoiksi ihan vahingossa”
Banaanikärpänen hyötyy lämpimästä ja kosteasta säästä – ”Ansavirityksiä on niin monta kuin virittäjää”
Näin hyödynnät hapokkaat omenat – Kokeile salviaista possupataa, raakamakkarapannua tai rouskuvaa ja ruokaisaa salaattia
Ensilän palstaviljelijöiden Puutarhaillassa ihasteltiin kurpitsoja – katso, tunnistatko kaikki lajikkeet
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota