Oulujärven pelastusalus lähti hakemaan lisävuosia – tänä kesänä se riensi apuun 16 kertaa, mikä on paljon
Maastopalo, rattijuoppo, ja pikkulintu kiipelissä – poliisilla ja pelastuslaitoksella tehtäviä Kainuussa
Hyrynsalmelaiskiinteistön lämmityshuone savutti ja aiheutti kitkerää savua - Kainuun pelastuslaitos hälytettiin paikalle
Vaarallinen kemikaalionnettomuus sulki Kaukaveden, jossa tilanne on nyt vakiinnutettu – myös Kaukametsän illan konsertti peruttu
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos vastaa koko Pohjois-Suomen pelastustoiminnan tilanne- ja johtokeskuksen toiminnasta
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Nuorten mielenterveystarkastuksia kehittäneet kainuulaiset saivat kutsun Linnan juhliin: ”Aivan mieletön kunnianosoitus”
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Kuuden ällän kirjoittamiseen tarvitaan paljon älliä ja kovaa työtä – Kajaanin lukiosta sellaisen paperin kuittaa tänä syksynä kaksi ylioppilasta