Kainuulaistutkijan vetämässä hankkeessa mullistava löytö: aivojen hermosolut voivat käyttää myös rasvaa energianlähteenä
Ainutlaatuinen arkeologinen löytö tunnistettiin Puolangalta – esihistoriallisia asuinpainanteita löytynyt kymmeniä
Aihe tutkimukseen löytyi työn kautta – kajaanilaislähtöinen Saara Ylisaukko-oja väittelee oikeustieteen tohtoriksi
Kuhmolaissyntyinen tohtoritutkija rakastui soluihin – ”Tämä on minulle täydellinen ammatti, teen juuri sitä, mistä tykkään”
Tällä psykologisella kysymyksellä voi ennakoida kuolemanvaaraa – ja näillä keinoilla sitä voi pienentää
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota