Jos avustus heltiää, nähdään Suomen Tivoli taas Kajaanissa – ”Jos sitä ei tule, en tule sillä vuokralla”
Ravintolajätin yrittäjä haluaisi laajentaa Kajaaniin, mutta tiloja ei löydy: ”Kajaanista kuuluu koko ajan positiivisia uutisia”, hän hehkuttaa
Kajaanilainen Kukkakontti lopettaa – kukkakauppaa on käyty samassa paikassa jo 40 vuotta: ”Matka on ollut ihana”
Mistä löytyy Kajaanin edullisin olut ja mistä vahvin? Vertasimme paikallisten pubien hinnat ja valikoiman
Kainuun keskussairaalan asiakaspysäköinti ruuhkautuu arkisin tukkoon – ongelma piinannut uuden sairaalan alusta asti
Kajaanin kaupunginteatterin tuotantojärjestäjä otti nukketeatterin haltuun, kun uuteen esitykseen ei liiennyt tarpeeksi näyttelijöitä
Kauppalehti: Night People Groupia haetaan jälleen konkurssiin, Kajaanin Onnelan myymisestä neuvotellaan
Neulalla on vain yksi mahdollisuus osua oikeaan paikkaan – Lävistäjä Kristiina Viljamaa: ”Olen tällainen peräkylien lävistäjä”
Palohälytys keskeytti jääkiekko-ottelun Kajaanissa – tässä syy, miksi naapurissa olevalta pelastuslaitokselta vei 20 minuuttia saapua paikalle
Kyläläiset puolustivat hoitokotia kovassa pakkasessa Kajaanin Vuolijoella – ”Aluehallituksen päätös on selkeästi osa näivettämiskehitystä”
Halu kostaa sai kovia kokeneen salametsästäjän kirjoittamaan Kajaanissa – uusi romaani avaa eräkirjallisuuden mullistaneen Unto Ekin kohtaloa
Kajaani hankki Raudansuon aikoinaan turvetuotantoon, mutta turvesuota ei syntynyt – nyt alue ennallistetaan
Kajaanilaisteos ylsi suurimpaan palkintoon Uudet tanssit -koreografiakatselmuksessa – katso tästä kaikki palkitut
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”