Ulkomaat
Analyysi: Älä anna Trump-viihteen turruttaa, sillä kyse on isoista asioista – Yhdysvaltojen vaalivoittajaa arvaillaan nyt innolla, mutta enemmän voisi puhua maan demokratiasta
Yhdysvaltojen politiikan seuraaminen nousi Suomessa uudelle tasolle Donald Trumpin virkaanastujaisten jälkeen. Muutos näkyy tänä syksynä intensiivisenä vaaliseurantana
Sensaatiohakuisen Trump-viihteen valtava määrä uhkaa hukuttaa alleen isommat kysymykset Yhdysvaltojen demokratian tilasta.
Toisin kuin suomalaisen mediaseurannan kiihkeydestä voisi välillä luulla, presidentinvaalit käydään tänä syksynä Yhdysvalloissa, ei Suomessa.
Jatkokautta hakevan republikaanien Donald Trumpin ja demokraattien Joe Bidenin valmistautumista 3. marraskuuta koittavaan vaalipäivään on seurattu uutislähetyksissä, television studiokeskusteluissa, netissä hetki hetkeltä -seurannalla, podcasteissa ja lukemattomissa kirjoitetuissa jutuissa.
Analyyseissa on puntaroitu tarkkaan niin Bidenin varapresidenttivalinnan merkitystä, vaa’ankieliosavaltioiden galluplukuja kuin syitä, jotka altistavat Trumpin covid-19-taudin vaikeammalle muodolle.
Uutistulvan keskellä herää kysymys: seurataanko näitä presidentinvaaleja Suomessa jo ennätyksellisen tarkasti?
Trump käynnisti seurannan
Kyse ei ole vain poikkeuksellisen suuresta vaalikiinnostuksesta, vaan se on jatkumoa Trumpin virkaanastumisesta alkaneelle ympärivuorokautiselle Yhdysvaltoja koskevalle uutisseurannalle. Näin arvioi Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija Maria Annala .
Annala on Yhdysvaltojen politiikkaan erikoistunut toimittaja, joka seurasi Trumpin nousua presidentiksi asuessaan ja työskennellessään maassa. Hän julkaisi alkuvuonna myös kirjan Trumpin kansa Trumpista ja tämän kannattajista.
Yhdysvaltain politiikan tuntemus on tehnyt Annalasta nyt suositun vaalikommentoijan. Esimerkiksi tätä haastattelua tehtäessä hän istui taksissa paluumatkalla IS TV:n haastattelusta Sanomatalolta, jossa hän kommentoi.varapresidenttiehdokkaiden väittelyä. Edellisiltana hän oli istunut Ylen A-studiossa yhtenä Trumpin ja Bidenin talouspolitiikan linjaa kommentoineista.
Annala huomasi uutisoinnin kääntyneen uudelle vaihteelle heti Trumpin virkaanastujaisten jälkeen tammikuussa 2017. Freelancer-toimittajana työskennelleen Annalan uutisjutuille oli Trumpin valtaan astumisen jälkeen aivan uudenlainen menekki.
Toki Yhdysvaltojen politiikkaa seurattiin Suomessa tarkkaan jo ennen Trumpin kautta. Maan vaaleilla on laajasti painoarvoa sen rajojen ulkopuolellakin: Yhdysvallat on supervalta, jonka poliittisilla muutoksilla on merkitystä myös suomalaisen arjessa.
Vaalien lopputuloksella on vaikutusta niin talouteen, ulkopoliittisiin suhteisiin kuin ilmastoonkin.
Vaikka Yhdysvalloilla ja sen vaaleilla on siis todellista merkitystä, uutisotsikoita Suomessa nostattaa juuri Trump.
– Jos Joe Biden voittaa, Trump luopuu vallasta ja valta siirtyy Bidenille, uutisointikin vähenee, Annala sanoo.
Tähän on kuitenkin pitkä ja mutkikas matka, jonka lopputulos on hämärän peitossa.
Trump-viihde hukuttaa isot asiat alleen
Tiiviin uutisseurannan myötä moni suomalainen on varmasti aiempaa tietoisempi siitä, mitä Yhdysvalloissa tapahtuu ja mitä maassa tapahtuvista muutoksista ja maan johtajasta ajatellaan.
Toisaalta osa saattaa jättää jutut klikkaamatta: onhan näistä jo kuultu.
– On ihmisiä, jotka jättävät klikkaamatta uutisen, jos otsikossa lukee Trump. Ja on ihmisiä, jotka lukevat juttuja siksi, että otsikossa lukee Trump, Maria Annala sanoo.
Koska presidentti Trumpin sanomisissa ja tekemisissä riittää aiheita kohuotsikoihin, voi sen johtajaa käsitteleviin uutisiin turtua. Kuinka erottaa jatkuvasta uutistulvasta tärkeä ja merkityksellinen tieto?
Maria Annala puhuu Trump-viihteestä, sensaatiohakuisesta, kevyestä uutisoinnista, jossa mässäillään sillä, mitä kaikkea tyhmää ja hölmöä hän onkaan tällä kerralla sanonut tai tehnyt.
Taustalla on usein jokin tuore paljastuskirja, joka tarjoaa herkullisia yksityiskohtia. Esimerkiksi veljentytär Mary L. Trump kertoo kirjassaan presidentin huijanneen yliopiston pääsykokeissa, kun taas entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton kuvailee omassa kirjassaan Trumpia "käsittämättömän tietämättömäksi".
Trump-viihdettä julkaistaan, koska sitä luetaan. Ongelmana on, että ylenpalttisuus myös kyllästyttää osan lukijoista. Silloin kaikki uutisointi, jossa Trump mainitaan, herättää vain väsymystä ja turhautumista.
Jos kyseessä olisi vain tosi tv -sarjan tähti, voisi uutisten lukemisen huoletta lopettaa. Mutta Donald Trump on maailman vaikutusvaltaisimman maan vaikutusvaltaisin henkilö, jonka suusta tulee paljon asiaa, johon pitäisi kiinnittää huomiota.
Maria Annala nostaa esille esimerkiksi Trumpin suhtautumisen postiäänestykseen. Trump on syyttänyt postiäänestystä siitä, että se mahdollistaa vaalivilpin. Koronatilanteen vuoksi moni yhdysvaltalainen äänestää nyt postitse.
Sillä, että kansalaisten uskoa oman maansa vaalijärjestelmään romutetaan, tulee Annalan mukaan olemaan kauaskantoisia vaikutuksia. Tätä asiaa ei voi sivuuttaa sillä, ettei jaksa kuunnella enää uutisia Trumpista.
Faktantarkastus näkyvässä roolissa
Jos uutistahti on tiivis ja tarjonta kattava Suomessa, millaista se on Yhdysvalloissa?
Annalan mukaan Yhdysvalloissa uutisointi pyörii vaalivuosina vaalien ympärillä joka tapauksessa. Uutismäärä ei siis ole tänä vuonna muista vuosista poikkeava.
Erityistä on se, että näissä vaaleissa paljon aikaa ja palstatilaa menee faktantarkastamiseen. Tätä tehtiin jo ennen Trumpia, mutta nyt epätosien asioiden määrä on Annalasta jo järjettömän suurta.
Syyskuun viimeisenä päivänä järjestetyssä Trumpin ja Bidenin ensimmäisessä vaaliväittelyssä molempien ehdokkaiden puheet vaativat tarkistusta.
Uutistoimisto AP:n mukaan Trump valehteli esimerkiksi postiäänestyksen vaalivilpistä, koronarokotteen pikaisesta saatavuudesta ja jakelusta sekä koronan vaikutuksesta kampanjatilaisuuksiin.
Biden taas esimerkiksi liioitteli väkivaltaisten rikosten laskun määrää Barack Obaman presidenttikaudella ja valheellisesti väitti Trumpin olevan ensimmäinen presidentti, jonka aikana työpaikat ovat Yhdysvalloissa vähentyneet.
Odotettu lokakuun yllätys
Nämä vaalit ovat Maria Annalan mukaan poikkeukselliset myös skandaalien suhteen. Esimerkiksi edellisten presidentinvaalien aikaan vuoden 2016 syksyllä poliittiset skandaalit seurasivat toisiaan: oli demokraattiehdokas Hillary Clintonin sähköpostikohu ja FBI-tutkinta, oli vuodettu nauha, jossa Trump puhuu hyvin karkealla kielellä naisten kourimisesta.
Aiempien kokemusten perusteella Annala odotti näistäkin vaaleista skandaalinkäryisiä. Vaalikampanjan loppumetreillä on totuttu odottamaan "lokakuun yllätystä" eli yllättävää paljastusta tai käännettä, joka muuttaa vaalien kulun.
Vastapuolen kaivaman poliittisen pommin sijaan vaalien merkittävimmät tapahtumat ja puheenaiheet ovat tulleet kuitenkin nyt poliittisen pelin ulkopuolelta.
Toisin kuin aiempien vaalivuosien paljastukset, vuodot ja kähminnät, koronaviruspandemia ja Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarin Ruth Bader Ginsburgin kuolema eivät ole puolueiden masinoimia yllätyksiä.
Vaikutusta on silläkin, että näissä vaaleissa moni yhdysvaltalainen äänestää ennakkoon. Jos jotain vastapuolelle tuhoisaa vuodettavaa on, sitä ei olisi näissä olosuhteissa viisasta säästää varsinaisen vaalipäivän alle, vaan ne olisi pitänyt tuoda jo julki.
Jos "lokakuun yllätyksiä" oli siis suunniteltu heti kuun alkuun, sen mahdollisuuden pilasi Trumpin koronatartunta.
– Voi olla, että vielä nähdään perinteinen poliittinen skandaali. Mutta en ylläty, jos sitä ei tule, Annala arvioi.
Tutkivan toimittajan kirjalla painoarvoa
Trumpia koskevia uusia paljastuksia on tullut ilmi tänäkin syksynä. Maria Annala nostaa esille palkitun tutkivan toimittajan Bob Woodwardin kirjan Rage .
Vaikka Trumpia käsitteleviä kohukirjoja julkaistaankin jatkuvasti, niiden uskottavuutta on vaikeaa arvioida, sillä ne ovat sana sanaa vastaan: joku uskoo niitä, toinen taas ei.
Koska syyskuussa julkaistu Woodwardin kirja perustuu myös Trumpin nauhoitettuihin haastatteluihin, paljastuksilla oli enemmän painoarvoa.
Kirja esimerkiksi paljastaa Trumpin tienneen jo helmikuussa koronaviruspandemian vakavuudesta, vaikka hän vähätteli asiaa julkisuudessa.
– Tämä oli ehkä kovin lokakuun yllätys, joka ei tullutkaan lokakuussa, Annala sanoo.
Myös The New York Timesin syyskuussa julkaisemat verotiedot olivat merkittävä paljastus. NYT:n mukaan Trump on maksanut poikkeuksellisen vähän veroja ja on henkilökohtaisesti vastuussa yli 400 miljoonan dollarin veloista, jotka ovat monin osin erääntymässä seuraavan neljän vuoden aikana.
– Näiden tietojen perusteella on perusteltua tulkita niin, että koko imago hyvästä diilintekijästä on täyttä fuulaa.
Mutta ihmisen muisti on lyhyt: kun shokeeraavia uutisia ja paljastuksia vain kertyy ja kertyy, vanhimmat unohtuvat ja menettävät merkityksensä.
Siksi "lokakuun yllätykset" ovat yleensä aivan syystä lähellä vaalipäivää.
Joe Bidenin varapresidenttiehdokas Kamala Harris viittasi Woodwardin tietoihin vaaliväittelyssä, ja niitä siteerataan myös Bidenin kampanjan vaalimainoksissa.
Vaikka suomalaiset eivät enää kaikkia paljastuksia muistaisi, Annalan mukaan Bidenin kampanja tekee kaikkensa, etteivät kohut unohtuisi amerikkalaisilta äänestäjiltä.
Vähemmän viihdettä, enemmän puhetta
Jos kevyt Trump-viihde lietsoo ärtymystä ja turtumusta, mihin Yhdysvaltojen vaaliuutisoinnissa sitten kannattaisi keskittyä?
Käsillä ei ole yhtään vähäisempi asia kuin Yhdysvaltain demokratian tarkoituksellinen rapauttaminen.
Se on Maria Annalasta lopulta suurempi asia kuin se, kumpi ehdokkaista lopulta vaalit: miten maan demokratialle käy ja miten pahasti se ryvettyy matkan varrella. Voiko eteen tulla lopulta jopa tilanne, jossa Bidenin ja Trumpin kannattajat ottavat vastaan kaduilla?
Kysymys demokratian tulevaisuudesta on iso, vaikea ja tärkeä. Se ei silti tarkoita samaa kuin puisevuus: Annala uskoo, että tästäkin aiheesta saisi kohuotsikoita ja mehevää sisältöä.
– Ei se ole niin kuiva aihe, etteikö siitä saisi juttua, minkä jaksaisi lukea.