Kolumnit

Eduskunnasta: Puhutaanko hetki Natosta?

Venäjän täysin tuomittava hyökkäys Ukrainaan pelottaa ymmärrettävästi myös suomalaisia. "Liitytään Natoon, olemme turvassa".

Nato ei ole ravintola, johon kävellään sisään, valitaan annos ja poistutaan. Me saisimme turvatakuut, mutta samalla annamme ne muille Nato-maille. Seisommeko Puolan, Unkarin tai Turkin takana? Olemmeko valmiita sitoutumaan osaksi ydinaseblokkia? Mitä turvatakuut pitävät sisällään?

Hoitaisimme muutakin kuin oman puolustuksemme. Todennäköisesti Suomen pitäisi ottaa iso rooli Baltian ilmapuolustuksessa. Sivusta katsojan aikamme kriiseissä päättyisi. Olisimme puolemme valinneet ja saisimme niskoillemme myös kaikki ne haitat, jotka tästä seuraavat.

Natoon kuuluminen lisää rakenteellisia puolustusmenoja merkittävästi. Nato koostuu kymmenistä komiteoista ja neuvottelukunnista. Suomella olisi pysyvä edustaja henkilökuntineen kaikissa. Jäsenyys edellyttää Suomelta miljardisatsausta myös taloudellisesti vuosien ajalle.

Hävittäjähankinta oli vain yksi osa puolustuksellista varustelua, se maksaa meille vähintään 10 miljardia. Kokonaisuutena hävittäjähankinta ei nosta meitä pitkäjänteisesti puolustusmenojen osalta sille tasolle, jossa Nato-maiden pitäisi varustelussaan olla.

Onkin keskusteltava, mistä raha otetaan. Koulutuksesta, palveluista, palkoista vai sosiaaliturvasta?

Investointeja puolustukseen tarvitaan monella tasolla, mutta hintalapuista ei puhuta, eikä siitä, mistä rahat.

Viides artikla on nostettu pelastamaan meidät kaikelta. Se on kirjaus, joka toteaa, että hyökkäys Nato-maahan on hyökkäys kaikkia Nato-maita kohtaan. Ja jokainen maa itse päättää millaista apua haluaa silloin hyökkäyksen kohteena olevalle maalle antaa. Se ei ole mikään automaattinen joukkojen lähetysautomaatti.

Ensisijainen tuki on teknologiaa ja aseellista varustusta. Eli se, missä suomalaiset rakentavat turvallisuustoivonsa sen ajatuksen varaan, että hyökkäyksen hetkellä tänne lappaa kankaat sakeanaan Naton joukkoja, ei vastaa sitä tilannekuvaa, mikä itse jäsenmailla on omasta avunannostaan.

Jäsenyysprosessi ei ole "ovi auki ja sisään". 30 jäsenmaata päättää itsenäisesti otetaanko hakija jäseneksi vai ei, ja tällä hetkellä ei ole varmaa, haluavatko kaikki tukea Suomen Nato-jäsenyyttä. Tämän myös kumppanimaat myöntävät riskiksi.

Mikäpä olisikaan Venäjän vaikuttamisen kannalta oivallisempaa kuin nähdä Suomen pyllähtävän persuksilleen housut kintuissa Naton ovelle.

Se, että harkitsee, eikä ole valmis suin päin muuttamaan pelon ohjaamana Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitkää linjaa, ei tarkoita, että olisi "Venäjän tukija". Enemmänkin se tarkoittaa sitä, että kykenee vakaaseen harkintaan siitä, mikä pitkällä juoksulla on Suomen ja suomalaisten turvallisuuden kannalta kestävin ratkaisu, niin taloudellisesti kuin toiminnallisestikin.

Maantiedettä kun ei muuteta Natoon liittymällä.

Kirjoittaja on suomussalmelainen vasemmistoliiton kansanedustaja.