Kolumnit

Eduskunnasta: Työllisyys oikealla uralla

Sanna Marinin hallitus on sitoutunut Suomen työllisyysasteen nostamiseen. Hallituksen tavoitteena on, että vuosikymmenen puolivälissä työllisyysaste on 75 prosenttia. Olemme tehneet pitkäjänteisesti toimia työllisyysasteen nostamiseksi ja työllisyyden lisäämiseksi.

Tilastokeskuksen joulukuun työllisyyslukujen perusteella hallituksen aktiivinen työllisyyspolitiikka on purrut.

Sen mukaan työllisiä oli joulukuussa 128 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Työllisyysasteen trendi oli 73,5 prosenttia, mikä on 2,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden joulukuussa. Tämä on oikea suunta!

Työllisyyden edistämisen ministerityöryhmässä, jonka jäsen olen, olemme valmistelleet useita toimia työllisyyden kohentamiseksi.

Olemme tukeneet perheellisiä työnhakijoita palauttamalla lapsen subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden, jolloin työtön vanhempi kykenee käyttämään aikaansa työnhakuun ja helpottaa siirtymistä työelämään.

Olemme laajentaneet työkykyohjelmaa ja uudistaneet palkkatukea ja luoneet pohjoismaisen työvoimapalvelumallin, jossa työnhakija saa riittävästi itselleen räätälöityä apua työllistymiseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Olemme perustaneet uuden erityistehtäväyhtiön, Työkanava Oy:n, joka palkkaa osatyökykyisiä pidempikestoisiin työsuhteisiin. Tässä on kyse myös arvoista: jokaisella on oikeus työhön.

Työtä työllisyyden eteen tarvitaan silti yhä. Kun pääsemme koronapandemian aiheuttamista rajoituksista eroon, vahvan työllisyyskehityksen rinnalla on odottavissa myös työvoimapulan aiheuttamia ongelmia. Erityisesti palvelualoilla on paikoitellen hankala saada uusia työntekijöitä. Tätä ongelmaa on pyrittävä helpottamaan kaikin keinoin.

Kannustinloukkujen purkaminen on yksi keino, jolla voisimme vielä parantaa liikkuvuutta työmarkkinoilla siten että työvoimapulaa voisi helpottaa. Palvelualoja helpottaa myös opiskelijoiden opintotuen tulorajojen korottaminen.

"Työnhakijoiden työllistymistä helpottaa työ- ja elinkeinopalvelujen siirtäminen vuonna 2024 kuntien vastuulle, lähemmäs työtä hakevaa ihmistä."

Työnhakijoiden työllistymistä helpottaa työ- ja elinkeinopalvelujen siirtäminen vuonna 2024 kuntien vastuulle, lähemmäs työtä hakevaa ihmistä. Työllisyyden hoidon siirtäminen kuntiin on huomattava rakenneuudistus. TE-palvelujen siirron tavoitteena ovat entistä paremmin kohdennetut, asiakaslähtöiset ja paikallisten työmarkkinoiden tarpeisiin sopivat palvelut.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

TE-uudistus on nähtävä tilaisuutena vahvistaa alueellista elinvoimaa ja kilpailukykyä ihmisläheisten kunnallisten lähipalveluiden avulla. Työnjako uusien hyvinvointialueiden ja kuntien kesken on hyödynnettavä täysimääräisesti alueiden vetovoiman kasvattamiseksi. Ja ennen kaikkea: työllisyyden ja ihmisten hyvinvoinnin hyväksi.

Kirjoittaja on SDP:n oululainen kansanedustaja ja eurooppa- ja omistajaohjausministeri

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä