Paikallisuutiset

Hyrynsalmella yksi uusi tartunta karanteenissa – kouluikäisissä ei sairastuneita

Hyrynsalmen koronaryppäässä on tiistaina todettu yksi uusi tartunta. Samalla on annettu viisi karanteenimääräystä.

Sairastunut oli jo aiemmin karanteenissa. Todettuja tartuntoja on yhteensä 13 ja karanteenissa tällä hetkellä 66 henkilöä. Kouluikäiset altistuneet ovat testattu ja karanteenissa, eikä koululaisten joukossa ole sairastuneita, kertoo Kainuun sote keskiviikkona.

Perustason ohjeet voimassa

Kainuun ilmaantuvuus on tällä hetkellä 18 kahden viikon aikana. Koronatestejä on viikolla 19 otettu 1 100, joista 0,5 prosenttia on ollut positiivisia. Kaikki tartunnat ovat jäljitettävissä, eikä sairaalahoidossa ole koronapotilaita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koronakoordinaatioryhmän mukaan Kainuun on edelleen perustasolla.

Kainuussa voidaan järjestää enintään 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia edellyttäen, että niissä voidaan varmistaa tartuntatautilain turvallisuusvelvoitteet.

Koordinaatioryhmä suosittaa aluehallintovirastolle, että jatkossa yleisötilaisuuksissa yli 50 henkilön rajoitus voitaisiin ylittää, mikäli tosiasiallisesti terveysturvallisuus voidaan varmistaa. Avi päättänee asiasta kuluvalla viikolla.

– Hyrynsalmen tapaus näyttää olevan rajattu yksittäinen, vaikkakin paikallisesti iso tartuntarypäs. Muilta osin maakunnan tilanne on ennallaan, eikä ole syytä muuttaa ohjeistuksia. Mutta kuten aiemminkin todettu, tilanne jatkunee tällaisena, että ajoittain tartuntoja nousee enemmän, toteaa Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari soten tiedotteessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ohjeita kevään juhliin

Soten antaa koulujen päättäjäisiin, valmistujaisjuhliin tai rippijuhliin jo tuttuja ohjeita. Juhlatilaisuudet kokoavat perinteisesti sukua ja ystäviä yhteen eri puolilta, joka voi lisätä tartuntataudin leviämistä. Tämän vuoksi Kainuussa kehotetaan juhlajärjestelyissä erityiseen huolellisuuteen.

Yksityistilaisuudet on syytä järjestää pienimuotoisina ja varmistaa turvavälit ja hygieniakäytännöt.

Juhlavieraiden tuloa on hyvä porrastaa, ja sään salliessa vastaanotot kannattaa toteuttaa ulkotiloissa.

Erityisen korkeaa kynnystä tulee pitää useisiin tilaisuuksiin osallistumiselle tai alueiden välillä matkustamiselle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mikä

Suositukset

Voimassa ovat edelleen seuraavat suositukset ja ohjeet:

Yleinen maskisuositus yli 12-vuotiaille

Yleinen etätyösuositus on, ei etäopetussuositusta

Suositus välttää maakuntarajat ylittävää matkustamista. Ulkomaanmatkailu tulee rajoittaa vain välttämättömään

Alle 12-v ryhmätoiminnassa ei ole rajoitussuosituksia, muille suositellaan enintään 50 henkilön ryhmiä

Yksityistilaisuuksissa vahva suositus noudattaa turvaetäisyyksiä ja hygieniakäytäntöjä. Yksityisiä juhlia suositellaan järjestettävän mahdollisimman pienimuotoisina ja välttämään lähikontakteja.

Koronatestiin tulee edelleen hakeutua matalalla kynnyksellä. Lisäksi suositellaan Koronavilkun käyttämistä älypuhelimessa.

Rokotukset

THL suosittelee, että molemmat koronarokoteannokset otetaan omassa kotikunnassa. Jos rokotukseen ei pääse ajallaan kotikunnassa, rokotusaikaa voidaan siirtää ja annosväliä tarvittaessa pidentää yli 12 viikkoon. Kaikilla paikkakunnilla ei ole mahdollista rokottaa esimerkiksi kesäasukkaita.

Vastedes 65 vuotta täyttäneet voivat saada toisella rokotuskerralla mRNA-rokotetta, vaikka sarja olisi aloitettu AstraZenecan adenovirusvektorirokotteella.

Suositus on, että rokottamista jatketaan samalla valmisteella, mutta henkilön kieltäytyessä AstraZenecasta, voidaan toinen rokote antaa myös mRNA-valmisteella. Suomessa alle 65-vuotiaille annetaan vain mRNA-rokotteita.

THL on antanut myös karanteenikäytäntöjä koskevia ohjeita. Ellei tartuntatautilääkäri toisin päätä, korona-altistuksessa ei enää määrätä karanteeniin, jos altistunut henkilö

on saanut kaksi rokoteannosta ja toisesta annoksesta on kulunut vähintään viikko.

on saanut yhden rokoteannoksen 6 kuukauden sisällä siitä, kun henkilöllä on todettu koronatartunta ja rokotuksesta on kulunut vähintään viikko.

on sairastanut koronataudin alle kuusi kuukautta (lääkärintodistus tarvitaan

Suomen eri alueiden terveysalan asiantuntijoiden kannat rokotusten jakoperusteiden muuttamisesta ovat täysin vastakkaisia.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä