Paikallisuutiset

Kainuu soten vastaus joululomaa Kainuussa harkitseville: Saa tulla, mutta vain terveenä, ohjeita noudattaen ja viettämällä aikaa vain lähimpien kesken

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun sotelle satelee joulun alla kysymyksiä siitä, voiko Kainuuseen tulla nyt lomailemaan.

– Vastaamme kyllä, mutta vain terveenä, ohjeiden mukaan ja viettämällä aikaa vain lähipiirin kesken, Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari sanoo soten tiedotteessa.

– Koska liikettä alueiden välillä on joka tapauksessa, voimme näillä ohjeilla parhaiten estää kiihtymis- ja leviämisvaiheilta tulevia tartuntoja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Perjantaina kerrotuista tartunnoista ei merkittäviä seurauksia

Kainuun koronatilanne on rauhallinen ja perustasolla. Viime viikon lopulla julkisuuteen kerrotuista tartunnoista ei ole ilmennyt merkittäviä seurauksia.

Perjantaina todettiin Suomussalmella yksi tartunta henkilöllä, joka oli vieraillut Venäjällä. Tapaukseen ei Kainuun soten mukaan liity merkittäviä altistumisia tai jatkotartuntariskejä.

Sotkamon alueen ravintola-altistumisissa ei toistaiseksi ole todettu jatkotartuntoja. Kainuun ulkopuolelta saapunut henkilö oli viettänyt itsenäisyyspäivän viikonloppua Vuokatissa ja Sotkamossa.

Useissa ravintoloissa oireettomana ja tietämättään koronaan sairastunut altisti soten mukaan kymmeniä muita tartunnalle.

Kainuuseen voi soten mukaan tulla lomailemaan vain terveenä. Ohjeita on noudatettava ja aikaa vietettävä vain lähipiirissä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä