Paikallisuutiset

Kajaani koronan leviämisvaiheessa – Kainuun soten yhtymähallitus päättää keskiviikkona rajoituksista

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kajaani on koronaepidemian leviämisvaiheessa. Näin totesi aluehallintoviraston, ely-keskuksen, THL:n ja Kainuun soten edustajista koostuva Kainuun koronakoordinaatioryhmä maanantaina.

Toimivalta yksittäistä kuntaa koskevissa rajoituksissa on tartuntatautien torjunnasta vastaavalla toimielimellä. Kainuussa päätökset tekee Kainuun soten yhtymähallitus, joka kokoontuu keskiviikkona.

Yhtymähallitukselle esitetään päätettäväksi tartuntatautilain 58d ja 58g pykälien mukaisten rajoitusten käyttöönottoa. Lisäksi Kajaaniin ja Kajaanista matkustamista kehotetaan välttämään toistaiseksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tartuntatautilain 58d pykälässä velvoitetaan yleisölle avoimien asiakas- tai osallistujatilojen käyttö järjestettäväksi siten, että niissä voidaan välttää lähikontakteja. Lähikontakti tarkoittaa ihmisten alle kahden metrin etäisyyttä yli 15 minuutin ajan pois lukien henkilökunnan välttämätön toiminta asiakkaiden kanssa.

Asiakas- ja toimitilojen väliaikaista sulkemista koskeva pykälä (58g) on viimesijainen toimenpide, jolla tilat voidaan sulkea korkeintaan kahden viikon ajaksi kerrallaan. Sulkupäätös koskisi yleisölle avoimia sisätiloja, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun, sekä rajattuja ulkotiloja, joita käytetään samanaikaisesti yli 50 asiakkaalle tai osallistujalle.

Tällaisia tiloja ovat joukkueurheiluun tai ryhmäliikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat, yleiset saunat sekä uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allas- ja pukuhuonetilat sekä tanssipaikat ja harrastajateatterit tai muut vastaavat ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat.

Samaan ryhmään kuuluvat myös sisäleikkipaikat sekä kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kajaanissa viruksen ilmaantuvuus on yli 400 / 100 000 asukasta / 14 vrk, ja koko maakunnan alueella tarkasteltuna ilmaantuvuus on 293,1. Edeltävän kolmen viikon aikana Kainuussa on todettu 236 koronaan sairastunutta, joista 177 Kajaanissa.

Tartunnanjäljitys on erittäin ruuhkautunut, ja testauksessa on merkittävää viivettä. Koronatestejä otettiin Kainuussa viime viikolla yli 4 000, joista 2,6 prosenttia oli positiivisia. Sairaalahoidon tarve ei ole kohonnut.

Tartuntoja on pääosin 20–49-vuotiaissa kainuulaisissa. Ulkomaalaisten tai ulkopaikkakuntalaisten osuus ei muuttuneessa tilanteessa ole merkittävä.

Tartunnat leviävät nyt erityisesti rokottamattomissa nuorissa ja nuorissa aikuisissa perhe- ja kaveripiiriin kohtaamisissa. Useissa kajaanilaisissa peruskouluissa on myös todettu tartuntoja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kajaanilaisessa ikäihmisten hoivakodissa Attendo Kajaanin Helmessä on todettu tällä hetkellä 13 positiivista testitulosta.

Tilanteen huonontumiseen on vaikuttanut alle 40-vuotiaiden rokottamattomien suuri osuus ja ohjeiden noudattamattomuus.

– On todettava, että alueella ei kaikilta osin ole noudatettu annettuja ohjeita, vaan yhdessä lisääntyneiden sosiaalisten kontaktien kanssa se on johtanut tähän kehitykseen, arvioi pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari Kainuun sotesta.

Ikäluokasta 20–39 vuotta on edelleen täysin rokottamatta noin 5 000 kainuulaista.

– Alle 40-vuotiaille aikuisille rokotukset ovat olleet tarjolla jo pidempään, mutta rokotuskattavuus on tällä hetkellä muuta maata alhaisempi. Huolissaan on oltava myös peruskouluikäisten tilanteesta. Esimerkiksi Kajaanissa lähes kaikki koulut on ensimmäisen kierroksen osalta käyty läpi, mutta edelleen rokottamattomia alle 15-vuotiaita on 40 prosenttia. Se on valitettavasti liian vähän epidemian torjunnan kannalta, Koukkari harmittelee.

Koronatilanteen huonontuminen näkyy myös kouluissa. Kajaanissa Lyseon ja Lehtikankaan kouluilla altistuneita on testattu maanantaina aamupäivällä. Jormuan koulussa 55 oppilasta on siirretty etäopetukseen, jonka jatko ratkeaa jäljitystietojen perusteella. Myös Lohtajan koulu on siirretty varotoimenpiteenä etäopetukseen.

– Tauti leviää nyt erityisesti rokottamattomien keskuudessa, emmekä pysty jäljittämään kaikkia kuten aiemmin. Myös niin sanottua läpäisyinfektioita eli kahden rokotusannoksen jälkeen saatuja tartuntoja on todettu. Näissä tapauksissa on hyvä muistaa, että täyden rokotussarjan arvioidaan antavan yli 90 prosentin suojan vakavaa sairastumista vastaan. Ilman rokotuksia olisimme erittäin vakavassa tilanteessa.

Altistuspaikkojen tiedottaminen ei kaikilta osin vastaa tarpeeseen, koska jäljityksen kattavuus ei ole mahdollista. Esimerkiksi viime viikonlopun juhlatapahtumissa Kajaanissa on ollut erityisen paljon ihmisiä liikkeellä, joten riski tartuntojen leviämiseen on kohonnut. Kainuussa järjestettiin muun muassa venetsialaistapahtumia.

– Tässä on nyt puolitoista vuotta hoettu toimintaohjeita, mutta jotenkin tuntuu, että oppi on kadonnut. Edelleen on syytä erityiseen varovaisuuteen, jos osallistuu oman perheen ulkopuolisiin tapaamisiin tai tilaisuuksiin. Myös maskien käytön, etätöiden ja matkustamisen osalta suositukset ovat edelleen voimassa, Koukkari sanoo.

Kajaanin kaupunki on sulkenut maanantaina toistaiseksi muun muassa ryhmäsisäliikuntatoiminnan ja sisäliikuntapaikat lukuun ottamatta Kaukavettä ja paikkoja, joissa harrastetaan ammattilaisurheilua. Kaupunginjohtaja Jari Tolonen teki viranhaltijapäätöksen maanantaina.

Sulku koskee myös Kainuun musiikkiopiston tanssitunteja ja Kaukametsän ryhmäliikuntaa, joka käynnistyy etäopetuksena. Sen sijaan kansalaisopiston muut kurssit suunnitellaan käynnistettävän lähiopetuksena syyskuun ensimmäisellä viikolla. Opetus järjestetään mahdollisimman väljästi.

Koronarokotuksia saa jatkossa entistä helpommin eri puolita Kainuuta. Ajanvaraustoiminnan rinnalle avataan avoimia rokotuspisteitä Kajaaniin, Kuhmoon, Sotkamoon ja Suomussalmelle. Paikallisten yritysten kanssa yhteistyössä järjestettävät rokotuspisteet pyritään avaamaan viimeistään viikon kuluessa.

Näiden lisäksi rokotuksia on saatavissa myös pop up -rokotuspisteillä muun muassa Kuhmossa 3.9. sekä Suomussalmella 4.9. Uusista rokotusjärjestelyistä tiedotetaan tarkemmin kuluvan viikon aikana.

20–39-vuotiaista on edelleen täysin rokottamatta noin 5000 kainuulaista. Kainuun sote kehottaa ottamaan rokotukset mahdollisimman pian, jotta kattava väestötason rokotussuoja saadaan riittävän korkealle.

Ohjeistuksia ja käytäntöjä päivitetään tilanteen ja epidemiasta saatujen lisätietojen perusteella. Kainuun soten verkkosivuille on koottu tietoa, toimintaohjeita ja suosituksia eri tilanteisiin. Ryhmäsisäliikunnan keskeyttämistä suositellaan myös yksityisille palveluntarjoajille.

Edit: juttu päivitetty klo 18.50

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä