Paikallisuutiset

Kajaani palkitsi Guinnessin ennätystenkirjaankin päässeen kapteeni evp. Kunto Viirun, joka urheilee edelleen MM-tasolla

Kajaanilainen Kunto Viiru, kohta 82, ihmettelee hieman itsekin, miten jaksaa edelleen väsymättä rankkoja treenejä. Urheilu tuo voimaa ja vastapainoa myös nykyiseen omaishoitajan arkeen. Hän kertoo haastattelussa myös ajatuksiaan Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa.

Haastattelua edeltävänä päivänä pian 82-vuotias Kunto Viiru treenasi Kajaanihallissa kolme tuntia ja viisitoista minuuttia. Harjoitukseen kuului niin aitakävelyä, venyttelyä, korkeus- ja pituushyppyä ja kolmiloikkaa kuin 60 metrin pikajuoksupyrähdys. Vaikka harjoitus oli ”rajunpuoleinen”, Viiru kesti sen hyvin eikä väsynyt.

– Tuntuu vähän yllättävältä, että ei ala painamaan nämä harjoitukset yhtään, mies toteaa itsekin.

Viiru urheilee edelleen aktiivisesti kilpatasolla. Seuraava iso kilpailu on Norjassa helmikuun puolessavälissä pidettävät Pohjoismaiden hallimestaruuskisat, missä tavoitteena on päästä ainakin mitalisijoille. Kaksi vuotta sitten kisat pidettiin Islannissa Reykjavíkissa, missä Viiru voitti mestaruuden. Maaliskuun lopussa on vuorossa kisakauden päätapahtuma, Floridassa Yhdysvalloissa pidettävät MM-kilpailut.

Viiru muutti Kajaaniin Keski-Suomesta aloittaessaan varusmiespalveluksensa vuonna 1962. Hän jäi Puolustusvoimille töihin ja eteni kansakoulupohjalta kapteeniksi asti.

Maanantaina 2. joulukuuta Kajaanissa pidetyssä Ikäihmisten joulujuhlassa julkistettiin Viirun valinta Kajaanin Vuoden vanhukseksi.

– Onhan tämä tosi suuri arvostus ja kunnia minulle suotu, että kotikaupunki näin meikäläistä huomio, tunnustuksesta otettu Viiru kommentoi puhelimessa.

Tunnustuksia Viiru on saanut aiemminkin. Presidentti Sauli Niinistö myönsi hänelle liikuntaneuvoksen arvonimen vuonna 2013. Guinnessin ennätystenkirjaan hän pääsi hypättyään korkeushypyssä 25 vuoden ajan, vuosina 1960–1984, yli oman pituutensa, joka on 172 cm. Kotikaupungin myöntämä tunnustus lämmittää kuitenkin mieltä erityisellä tavalla.

– Kyllä Kajaani ja Kainuun prikaati ovat olleet tärkeitä minun elämälle. Hyvä on ollut toimia työelämässä, luottamus- ja järjestötehtävissä ja urheilijana. Kajaanin Kipinä otti tosi hyvin minut vastaan ja on ollut todellinen turvaverkko täällä Kajaanissa.

Viiru on ollut lapsesta saakka liikunnallinen ja urheilullinen. Viirun isä oli 1930-luvulla lupaava urheilija. Sitten hän joutui sotaan ja urheilu-ura katkesi. Isä innosti kuitenkin jälkipolvea urheilun pariin ja toimi aktiivisesti urheiluseura Karstulan Kivassa ja sen Mustapuron alajaostossa. Viirun kotikylä Mustapuro on pieni ja syrjäinen kylä Keski-Suomessa lähellä Etelä-Pohjanmaan rajaa.

– Jotenkin aika sotien jälkeen oli ihmeellinen. Sodasta palanneet miehet halusivat urheilla ja meihin muihin sytyttää tätä urheiluhenkeä sillä pienellä kylällä. Urheiluseuran toimesta sitä levitettiin, nythän tämmöistä toimintaa ei enää ole.

Viirun elämässä urheilu, päälajina korkeushyppy, ja urheilun hyväksi tehtävä työ ovat kulkeneet aina rinta rinnan. Jo kotikylän alajaostossa hän järjesti urheilukilpailuja lapsille. Myöhemmin hän on toiminut esimerkiksi Kajaanin Kipinän ja Suomen Veteraaniurheiluliiton puheenjohtajana.

Viirun isä haavoittui sodassa neljä kertaa ja menetti melkein henkensä. Siitä huolimatta hän sanoi, että olisi tarpeen vaatiessa valmis puolustamaan Suomea uudestaan. Maanpuolustustahto syttyi myös pojassa, josta tuli ammattisotilas.

Varusmiehenä aloittaessaan Viirun tavoitteena oli päästä ainakin aliupseerikouluun, mutta lopulta hän eteni kapteeniksi asti. Se ei ollut kansakoulupohjalta aivan helppoa.

– Koulutuskursseille piti hakea ja päästä, oli kaksi yrityskertaa, yksi vähemmän kuin korkeushypyssä. Onneksi pääsin ja pääsin etenemään uralla. Se vaati urheiluhenkeä aika lailla.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on ollut Viirulle suuri järkytys. Hyökkäyksen alkaessa helmikuun 24. päivänä vuonna 2022 Viiru oli kisaamassa Portugalissa EM-hallikisoissa, mihin osallistui niin ukrainalaisia kuin venäläisiä urheilijoita. Kisojen tunnelma muuttui kertaheitolla. Ukrainalaiset pitivät kriisikokouksia, venäläiset olivat hiljaisia.

– Enhän minä tämmöistä osannut kuvitella, kun on oltu (Venäjän kanssa) pitempään paremmissa väleissä. Kyllä tämä sotilaana ja ihmisenä tuntuu tosi pahalta.

Viiru on pettynyt siihen, ettei Ukrainaa hänen mielestään ole tuettu sodassa riittävästi. Suomen asenteeseen ja auttamistahtoon hän on kuitenkin tyytyväinen. Hän toteaa, että tilanne on lisännyt myös suomalaisten maanpuolustustahtoa. Myös varusmiespalveluksensa vuonna 2026 aloittava lapsenlapsi on ilmoittanut isoisälleen, että hänelle on ilo päästä palvelemaan Suomea Puolustusvoimissa.

– Minunkin solumuistissa on säilynyt hyvin sota-aika. Minkälainen vääryys on, että hyökätään syyttä naapurimaan kimppuun. Minkä takia tämmöinen pahuus vain jatkuu, mies huokaa ja kertoo muistavansa Ukrainaa joka päivä rukouksissaan.

Itsenäisyyspäivänä perjantaina juhlitaan Viirun tyttärentyttären Katriina Väisäsen ylioppilasjuhlia Kajaanissa. Viiru on toiminut vuoden ajan omaishoitajana vaimolleen ja Väisänen on auttanut paljon isoisäänsä.

– Hän on ollut suurena apuna, että olen pystynyt edelleen urheilemaan. Urheilu on ollut se minun henkireikä ja voimavara, kun apua ja tukea on lähipiiristäkin löytynyt, Viiru kiittää.

Viiru on toiminut vaimonsa edunvalvojana viitisen vuotta. Myös omaishoitajuudelle olisi ollut tarvetta jo pidempään, mutta mies sinnitteli, koska ei halunnut olla yhteiskunnalle taakaksi. Lopulta Taru-tytär pisti asian vireille.

– Oli hyvä, että tuli tämmöinen virallinen rooli minulle. Se vähän keventää taakkaa.

Viiru iloitsee siitä, että on saavuttanut tavoitteensa sekä työelämässä että urheilussa eikä mitään ole jäänyt hampaankoloon. Helmikuussa 84 vuotta täyttävän vaimonsa Viiru kertoo niin ikään olleen liikunnallinen ja työelämässä pärjännyt aktiivinen ihminen. Mutta kun sairaus sattuu kohdalle, ei sille ihminen mitään voi.

– En voi minäkään olla katkera tässä tilanteessa. Kun on ollut hyvä elämä, niin ehkä se vaikuttaa, että ei ole katkeroitunut.