Koti-Kajaani
Kaukaveden vesikatossa vuoto – Kuntosali on toistaiseksi suljettu
Vesiliikuntakeskus Kaukaveden vesikatossa on ilmennyt vuoto, jonka vuoksi kuntosali on toistaiseksi suljettu.
Toimitilapäällikkö Markku Haverisen mukaan vuoto johtuu kattokaivojen ja sadevesiviemärin jäätymisestä. Kun sää lämpeni viikonloppuna, syntyi runsaasti sulamisvesiä, joka ei jäätukkeumien vuoksi päässyt valumaan oikeaa reittiä alas, vaan vuoti kattorakenteita pitkin kuntosalitilaan. Kaupungin tiedotteen mukaan Kaukaveden kattokaivoissa on toimivat sähköiset sulanapitokaapelit.
Vuodon syy on nyt korjattu, eikä lisävaurioita enää synny.
"Neljäsosaan kuntasalitilasta on tullut vettä. Siellä on kymmenkunta astiaa tippakohtien alla", Haverinen kuvailee vahinkoa.
Kaukaveden kuntosali on noin 80 neliön laajuinen.
Ämpärit keräävät vettä kuntosalin lattialla.
Seuraavaksi kaupunki kartoittaa vauriota, ja tarvittaessa avaa ja kuivaa rakenteita. Pinnoitevahinko on Haverisen mukaan joka tapauksessa vähäinen.
Liikuntapalveluvastaaja Jari Rajala sanoo, että vielä ei tiedetä, kuinka kauan korjaustyöt kestävät, ja kuinka pitkään kuntosali on kiinni. Kaupunki lupaa tiedottaa asiasta myöhemmin.
Rajala kertoo, että tavallisesti tällaisissa tapauksissa liikuntatoimi esittää sarja- ja kausirannekkeiden voimassaoloajan pidentämistä ympäristötekniselle lautakunnalle, joka tekee asiasta päätöksen. Maanantaina liikuntatoimi ei ollut vielä ehtinyt päättämään esityksestään.
Kaukavesi on kuntosalia lukuun ottamatta normaalisti auki.