Kirja-arvio: Syvällisesti maailmaan avautuvasta uskosta

Kirja

Jari Jolkkonen: Ymmärrystä etsivä usko. Kulttuurin, tieteen ja uskon vuoropuhelua

★★★★

278 sivua, Väyläkirjat 2022.

Kuopion vuonna 1939 uudelleen perustetun hiippakunnan seitsemän piispaa ovat olleet ahkeria kirjoittajia.

Ensimmäinen piispa Eino Sormunen (1893–1972) lienee Suomen eniten julkaissut piispa, sillä hän kirjoitti kymmeniä kirjoja niin teologisia tutkimuksia, populaariteoksia luterilaisuudesta, kirkollista kuin hartaudellista kirjallisuutta. Erityisen paljon hän käsitteli kulttuurielämän ilmiöitä ja julkaisi jopa kuusi näytelmää.

Vahvaa kirjallista perinnettä jatkaa myös nykyinen piispa Jari Jolkkonen (s. 1970) teologisella esseekokoelmallaan Ymmärrystä etsivä usko, jossa hän pohtii kristillistä ihmiskuvaa, uskon ja politiikan suhdetta sekä spiritualiteettia. Tekstit ovat syntyneet niiden kymmenen vuoden aikana, jotka hän on toiminut piispana.

Jolkkonen lähtee liikkeelle tarkastelemalla kristinuskoa ja ihmiskuvaa. Elämänkatsomukselliset kysymykset nousevat juurevasti esiin uskonnon ja terveyden suhteessa sekä uskon, tieteen ja uusateismin haasteissa kristinuskolle.

Tematiikka on monisyistä ja siksi Jolkkonen tarkastelee huolellisesti eri vaihtoehtoja olematta kovin ehdoton.

Usko tukee kokonaisvaltaisesti ihmisen terveyttä, mutta ahdas uskonnollisuus voi olla myös sairastuttavaa. Tätä puolta olisi voinut avata hieman enemmänkin, kun meillä on esim. kaunokirjallisuudessa viime vuosina käsitelty aihetta railakkaasti.

Kirkon uskon ja tieteellisen maailmankuvan vuoropuhelu on maltillisen kunnioittavaa. Hyvä, että Jolkkonen käy tätä keskustelua, sillä se antaa eväitä laajempaan hahmottamiseen niin ihmiskuvan kuin koko kulttuurin kannalta.

Luterilaisuus arvostaa tiedettä ja tutkimusta, mutta tunnistaa samalla niiden rajallisuuden. Se, mikä tänään on relevanttia, voi uusien tutkimusten valossa olla vanhentunutta. Usko elää maailman keskellä, mutta ei kilpaile järjen kanssa.

Uusateismi haastaa kristillistä uskoa tavoitteena on heikentää sen merkitystä yhteiskunnassa ja elämässä. Vastakkain asettuvat naturalistinen ja uskonnollinen maailmankatsomus.

Uskontokritiikkiä Jolkkosen mukaan on kuunneltava herkällä korvalla, mutta samalla myös uskonnon roolia puolustettava: "Jos uskonto suljetaan julkisen elämän ja keskustelun ulkopuolelle, se muuttuu idiosynkraattiseksi, suljetun sisäryhmän koodikieleksi, ja mahdollisesti radikalisoituu."

Toisessa osastossa Jolkkonen keskittyy kristinuskon ja politiikan suhteisiin. Analogia kirkkoisä Augustinuksesta (354–430) kuljettaa halki vuosisatojen vallankäytön kritiikistä esivallan välttämättömyyteen.

Valta hyvällä tavalla kietoutuu viimein Jumalaan. Puoluepolittiisesti kirkko on sitoutumaton, mutta Jolkkonen painottaa kirkon arvostavan "kaikkia puolueita ja poliitikkoja, jotka pyrkivät hyväksyttävin keinoin ja demokraattisin periaattein rakentamaan yhteistä hyvää."

Kolmas osasto painottuu hengellisyyteen, uskoon ja Jumala-yhteyteen. Ensimmäisenä musiikkiterapeuttina Jolkkonen ylistää Lutheria, joka virsiensä kautta saattoi viedä reformaation ilosanomaa tehokkaasti eteenpäin. Laveasti musiikki ja virret antavat tilaa tunteille ja sytyttävät sydämeen ilon.

Teologisesti kokoelma on väkevä ja argumentointi perusteellista systemaatikon työtä. Vaikka joihinkin teemoihin on ajallista etäisyyttä useampi vuosi, ne ovat säilyttäneet ajankohtaisuutensa.

Jolkkonen on juoheva kirjoittaja, mutta paikoitellen tekstiä olisi voinut hioa populaarimmaksi. Välillä hän lempeästi polemisoi, mutta asettuu reilusti kuuntelemaan myös toisinajattelijoita.

Tällaista avarakatseista ja kuuntelevaa vuoropuhelua soisi olevan kosolti enemmän maailmassa, jossa vihapuhe ja polarisoituminen nähdään suorastaan hyveinä.

Joissain kohdin on toistoa ja samojen teemojen uudelleen nostoa. Summum bonumia – korkeinta hyvää kun tulisi aina tavoitella. Siellä täällä pilkahtelee vähäeleinen huumori, jota olisi voinut olla enemmänkin tekstiä ryydittämässä.

Risto Kormilainen