Kotimaa

Komissio jatkoi taas valtiontuen koronajoustoja, nyt vuoden lopusta ensi kesäkuuhun – yhdelle yritykselle maksettavaa enimmäistukea ei muutettu

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan tilapäisillä säännöillä on ollut suuri merkitys koronakriisin talousvaikutusten hoidossa.

EU-jäsenmaat saivat jatkoaikaa yritysten valtiontukea koskeville koronajoustoille. Euroopan komissio antoi tiedonannon asiasta tiistaina.

Kyse on keväällä hyväksytyistä tilapäisistä, kevennetyistä valtiontukisäännöistä. Joustojen avulla jäsenmaat voivat tukea monipuolisemmin yrityksiä koronapandemian aiheuttamissa talousvaikeuksissa.

Sääntöjä on kevään jälkeen muutettu jo kolme kertaa aiemmin. Uuden päätöksen mukaan kevennetyt säännöt ovat voimassa ensi kesäkuun loppuun.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sääntöihin tuli myös sisällöllisiä muutoksia.

Uusien muutosten jälkeen valtiontukea voidaan myöntää yrityksille, joiden liikevaihto on supistunut koronapandemian vuoksi merkittävästi vuoden takaiseen vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Yhtä yritystä koskevan tuen enimmäisrajaa ei muutettu, vaan se pidettiin 800 000 eurossa.

Lisäksi komissio helpotti oman pääomaehtoisen rahoituksen myöntämistä koskevia kriteerejä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Seuraava arviointi keväällä

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) mukaan päätös helpottaa Suomen yritysrahoitusohjelmien ja EU:n valtiontukisääntöjen yhteensovittamista.

– Lisäksi se mahdollistaa tarvittaessa koronapandemiaan liittyvien yritysrahoitusohjelmien jatkamisen sekä uusien yritystukiohjelmien käyttöönoton, TEM kertoo tiedotteessaan.

TEM kertoo, että tilapäisillä säännöillä on ollut suuri merkitys koronakriisin talousvaikutusten lieventämisessä.

Joustojen avulla on parannettu muun muassa yritysten maksuvalmiutta ja myönnetty rahoitusta vakavaraisuusongelmista kärsiville yrityksille. Tuki on lisäksi voitu kohdentaa sellaisille pienille yrityksille, joilla oli talousvaikeuksia jo ennen pandemiaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Valtiontukea on joustojen ansiosta ollut helpompaa suunnata myös itse epidemiaan liittyvien tuotteiden kehittämiseen.

Vaikka Suomi pitää joustoja tärkeänä, niiden on TEM:n mukaan oltava tilapäisiä.

Aiempien päätösten mukaan joustot olivat voimassa kuluvan vuoden loppuun. Poikkeuksena ovat pääomitustukia koskevat joustot, joiden voimassaoloaika olisi päättynyt ensi kesäkuussa. Uuden päätöksen mukaan näitä jatketaan ensi syyskuuhun.

Komissio arvioi kaikkien tilapäisten sääntöjen aikataulua seuraavaksi keväällä.

Ursula von der Leyenin johtama Euroopan komissio päätti jatkaa valtiontukisääntöjen koronajoustoja.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä