Koti-Kajaani
Kuuloluuri: "Kajaani ja Sotkamo ottivat pikavipin talouteensa", tietää nimimerkki Hetken se lämmittää
"Kajaani ja Sotkamo ottivat pikavipin talouteensa sähköyhtiön kautta. Myös vasemmistoliiton valtuutetut kannattivat tätä. Vipin takaisin maksuun osallistuu kaikki kainuulaiset ja valtiokin ottaa omansa Kainuun Suomen kalleimpien sähkönhintojen kautta veroina. Nämäkin sähkörahat on kohta tuhlattu", "Hetken se lämmittää" aprikoi.
"Sähköyhtiö Loisteen on lopetettava investointien kiihdyttely ja käytettävä entiset johtonsa käyttöikänsä päähän. Vasta sitten investoitava uutta. Koska Loisteella on velkaa 450 miljoonaa euroa, niin Loisteen on käynnistettävä koko konsernia koskevat YT-neuvottelut henkilöstön vähentämiseksi ja kulujen karsimiseksi. Jatkuva sähkönhintojen korottelu ei enää vetele", "Yllättäviä säästöjä löytyy" tietää.
"Koronatartunnat vähenisivät heti, jos määrättäisiin ulkona liikkumisen kielto kello 22– 5 välille. Työ tai kiireellinen sairaudenhoidon tarve hyväksyttävät syyt, ja lemmikin tarpeiden teko enintään 200m asunnosta. Muille kulkijoille tuntuvat sakot!" ehdottaa viestijä.
"Ei minua tarvitse pelätä vaikka olen saku-rotikka mix, isokokoinen mutta hyvätapainen perhekoira olen. Suojeluviettini vuoksi en päästä ketään perheeni pienten lasten lähelle ennen kuin emäntäni tai isäntäni hyväksyy tuntemattoman. Jos istun vaunun vieressä, vartioin "laumani pienintä"! Juttele ensin lähellä remmin päässä olevan omistajani kanssa ennen kuin yrität silitellä, niin saatat saada molemmista ystävän", muistuttelee karvainen kaveri.
"Miksi ikäihmisten pitää olla viimeiset vuotensa yksin kotona taudin pelossa, minnekään ei pääse ei edes kunnan taloihin, yksityisiin hoitolaitoksiin ei ole rahaa, ei enää jaksa olla omakotitalossa", huolii viestijä.
"Outoa vihamielisyyttä vanhoja puistopuita kohtaan tässä kaupungissa, yhtään uutta puuta ei ole kaadettujen tilalle istutettu, esim. hieno Ämmäpuronpuisto on raiskattu ruohoaavikoksi viime vuosien aikana. Kaikki alkuperäinen luonnon kasvusto on hävitetty", Rane harmittelee.
"Citymarketin ramppi saisi olla suora ja leveämpi! Sen päässä oleva tiukka mutka on vaarallinen, vanhat ihmiset ei pysty kääntämään rollaattoriansa siinä ostosten kera. Lauantainakin sai todistaa yhden vanhan ihmisen kaatumisen rampilla, siinä voi käydä pahemminkin!" huomauttaa Huolestunut nuori.
"Hyvä peruste ihmisen pikaiselle sukupuutolle on, että kitistään ilmaston lämpenemisestä, mutta samaan aikaan kaikki kääritään muoviin eikä niitä muovijätteitä saati mitään muutakaan saada vietyä edes roskiin vaan ne päätyy sinne luontoon ja vesiin. Jo alkumetreillä väärin homma", toruu viestittäjä.
Lähetä oma luurisi.
Koti-Kajaani julkaisee Kuuloluureja kerran viikossa verkossa. Verkossa julkaistuja Kuuloluureja ei julkaista uudestaan paperilehdessä. Oman Kuuloluurisi voit soittaa puhelinnumeroon 08 6166909 tai kirjoittaa verkkolomakkeelle .