Paikallisuutiset

Lääkärissä käynti oli aikoinaan pelottavaa – jos joku joutui Kajaaniin leikkaukseen, puhuttiin potilaasta kuin kuolleesta

Tarinoita Kainuun historiasta: Lääkärit valittelivat kansan sivistymättömyyttä.

Juttu on alun perin julkaistu Koti-Kajaanissa 12.9.2009 osana Tarinoita Kainuun historiasta -juttusarjaa. Julkaisemme juttusarjan uudestaan joulun ja uudenvuoden pyhien lukemistona.

Mitä kertovat Kainuun piirilääkäreiden vuosikertomukset 1800-luvulta 1900-luvulle?

Arvokkaaseen pukuun pukeutuneen, kieseillä kylästä kylään kulkeneen piirilääkärin silmissä syrjäkylien pienviljelijä näytti kituliaalta ja taikauskoiselta eläjältä.

Lääkäri taas vaikutti kyläläisten silmissä herralta, jolla ei ollut kykyä eikä halua auttaa heitä. ”Lääkärit katselevat vain lasin läpi”, oli tapana sanoa.

Lääkärit valittelivat kansan sivistymättömyyttä. Sairauksiinkin oli tapana hakea apua vasta viikkojen, kuukausien tai vuosien päästä, jolloin tauti oli käynyt jo mahdottomaksi hoitaa. Todettiin vain, että laaki löi, eikä sille ollut mitään tehtävissä Herra antoi ja Herra otti.

Kansa leikitteli myös, ettei kuolemantautiin ollut perukassa varaa sairastua, vaan säästösyistä oli parasta kävellä hyväkuntoisena tai toisen taluttamana suoraan hautausmaan äärelle.

Lääkärissä käyntiä pidettiin pelottavana toimituksena, ja jos joku joutui Kajaaniin leikkaukseen, puhuttiin potilaasta kuin kuolleesta.

Lääkäriin menoa myös kunnioitettiin, ja sitä varten peseydyttiin, pukeuduttiin parhaimpiin ja saatettiin sanoa: ”Pitää tuota kylän puolta vähän huuhtaista.”

Saattajaksi otettiin henkilö, joka osasi parhaiten selittää taudin luonteen.

Samuel Roos hakeutui vuonna 1823 Kainuun ensimmäiseksi piirilääkäriksi. Olot olivat ankarat ja perhe näki nälkää.

Kymmenen vuoden kuluttua tehtävän vastaanotti Elias Lönnrot. Hän joutui keskelle vaikeaa kulkutautiaikaa ja sairastui hengenvaarallisesti ilmeisesti pilkkukuumeeseen.

Lönnrot oli kiinnostunut maagisesta parannusperinteestä, ja käytti kansan luottamuksen herättääkseen hoitaessaan verensulkusanoja ja loitsuja.

Johan Aejmelaeus mainitsi 1800-luvun puolivälissä tyypillisiksi kainuulaisiksi kansansairauksiksi syänalataudin, reväsimen ja madon. Hän myös kertoi, ettei kukaan tullut lääkäriin pyytämättä sitä ennen apua tietäjältä.

Achilles Pippingsköld kauhisteli outoa tapaa repiä kuolemaisillaan olevalta ihmiseltä pois sänkyvaatteet ja siirtää hänet makaamaan paljaalle permannolle, ettei kalma tarttuisi. Pippingsköld kuoli tulehdukseen heinäkuussa 1866.

Karl Inberg kuvaili 1880-luvulla, kuinka toivottoman tehtävän edessä piirilääkärit olivat, kun masentavat hygieniaolot ja väärät uskomukset pitivät yllä sairastavuutta.

Ihmiset uskoivat vaikkapa, että reumatismi menee niskaa myöten aivoihin, varsinkin kirkkaalla ilmalla iltayöstä. Siksi piti nukkua puupenkillä, mieluiten pohjoisen puoleisella päätyseinällä ja syödä suolaista myöhään illalla.

Alexis Arvelin pohti 1900-luvun alussa, että kainuulaisten ruumiit olivat karaistuneet jääkylmissä vuoteissa. Ankeat elinolot, likaisuus ja huono ruokavalio aiheuttivat kuitenkin ihosairauksia, vatsakatarria ja liikahappoisuutta. Oli tavallista syödä liian suolaisia ja yksitoikkoisia käristyksiä.

Myös heisimatoa oli runsaasti liikkeellä. Se oli niin tuttu vieras, että kansa uskoi jokaisessa ihmisessä elävään matoon, ja olivat tyytyväisiä kun se silloin tällöin näyttäytyi.

O. J. Blåfi eld valitteli 1920-luvulla silmäsairauksien määrää. Savupirttien mustan savun ja kevättalven hankien kirkkauden välillä oli melkoinen kontrasti.

Liikkui kansanjuttuja. Lääkärin näkeminen ei kuulemma tehnyt autuaaksi. Eräs sairas oli mennyt piirilääkäri Arvelin vastaanotolle Kajaaniin. Lääkäri oli käännellyt ja väännellyt sairasta, naputellut sormillaan hänen rintaansa ja selkäänsä, kuunnellut syvää ja kevyempää hengitystä ja todennut lopuksi että ”näkyyhän se riisi jonkinlaisen helmirivin rintaasi syöneen, vaan terveeltähän tuota muuten vaikutat.”

Vielä vuonna 1936 Kainuussa kierteli pari mustalaista ja yksi karjalainen, joilla on ruumiin käsi mukanaan, ja he paransivat sillä painelemalla maahisen - hyvää korvausta vastaan.

Slow-Flow!

”Kansan sielu on täydellisesti sopeutunut vaatimattomiin ja ankariin olosuhteisiin, jopa siinä määrin, että kaikkinainen yritteliäisyys ja ponnistelu parempaan ovat harvinaisia ilmiöitä. Päivä saa tulla ja toinen mennä, mitään kiirettä ei ole, kunhan elämä vain jollain lailla läpäistään. Siinä on koko elämisen viisaus ja taito.”

A.W. Korhonen,

Hyrynsalmen ja Ristijärven aluelääkäri 1920-1940 -luvuilla

Lähteet: Oulun maakunta-arkisto, Museoviraston kansatieteellinen käsikirjoitusarkisto, Kansallisarkisto, Kainuun Museo: Raili Kauppila ja Heikki Rytkölän väitöskirja.

Juttu on alun perin julkaistu 12.9.2009 Koti-Kajaanissa. Juttu on viimeinen osa Tarinoita Kainuun Historiasta -sarjaa. Sarjan teemoina ovat terveyskulttuuri, kansanparannus, apteekkiperinne, maagiset tarinat, tietäjien toimet, alkoholin käyttö, kuolema, kateus, köyhyys ja karhu-uskomukset.

Satumaarit Myllyniemi (os. Hiltunen) on kulttuuriantropologi ja väitöskirjatutkija Turun yliopistosta. Myllyniemi on viettänyt lapsuudenkesänsä Hyrynsalmella, mistä hänen sukunsa on kotosin. Myllyniemi on perehtynyt kainuulaiseen tarinaperinteeseen ja kirjoittanut aiheesta kirjoja.