Mielipiteet

Lukijan mielipide: Suomi pahasti jäljessä koulutuksen rahoituksessa

Mielikuvissa Suomi on yksi maailman koulutetuimmista valtioista. Suomi saavutti pitkään hyviä koulutustuloksia vähemmällä rahalla kuin kilpailijamaat.

1990-luvun puolivälissä alkoi alamäki, kun rahoitusta leikattiin rajusti. Bruttokansantuotteen kasvaessa ei koulutuksen rahoitus ole seurannut perässä.

Koulutusrahoituksemme taso on jäänyt kestämättömäksi. Suomi on Pohjoismaiden hännänhuippu rahoituksessa. Maamme tarvitsee yli hallituskausien jatkuvan rahoitussuunnitelman kuromaan kiinni olemassa olevaa perustaitojen vajetta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koulutuksen perusrahoitus on nostettava kestävälle pohjoismaiselle tasolle, jotta säilytämme kilpailukykymme verrokkimaihin ja Suomi pystyy kehittymään.

Opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteleva virkamies Aleksi Kalenius twiittasi viime lokakuussa, että jos Suomi olisi Yhdysvaltojen osavaltio, se olisi keskimääräistä heikommin koulutettu osavaltio. Suomessa nuorten ikäluokissa korkeasti koulutettuja on vähemmän kuin OECD-maissa keskimäärin. Meillä koulutettujen määrä kasvaa hitaammin kuin esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa tai Virossa.

Koulutustulokset ovat heikentyneet osaamisvaatimusten kasvaessa. Tulevaisuuden ammatit avautuvat aloille, joissa tarvitaan koulutusta. Koulutus ja osaaminen kulkevat käsi kädessä, samoin osaamistaso ja rahoitus. Tarve korkeakoulutetuille kasvaa.

Suomi tarvitsee kansainvälisiä osaajia ja työvoimaa. Koulutus on keskeinen osa maahanmuuton onnistumisessa. Jokaiselle on taattava yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua ja kehittyä edellytystensä mukaisesti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Selkeämmän ja sitovamman lainsäädännön kautta on varmistettava yhdenvertaiset koulutusmahdollisuudet jokaisessa kunnassa. Kuntien on omalla panostuksellaan taattava, että perustaidot saavutetaan.

Suomella ei ole varaa olla panostamatta koulutukseen ja jäädä jälkeen kilpailijamaistaan. Edes poikkeustilanteissa ei tule leikata lastemme ja nuortemme tulevaisuutta.

Tulevaisuutta emme voi varmuudella koskaan tietää. Mutta kun maailma ympärillämme muuttuu, yhdellä asialla voimme luoda turvaa.

Tulevaisuudenkestävä Suomi tehdään koulutuksella.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Erika Mankinen

pj., OAJ Kainuu

Heikki Kallunki

alueasiantuntija, OAJ Kainuu

Kirjoittajat vaativat, että koulutuksen perusrahoitus on nostettava kestävälle pohjoismaiselle tasolle. Kuvassa Jyväskylän yliopiston hiihtolaboratorio Vuokatin Snowpoliksessa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä