Mielipiteet

Lukijan mielipide: Tavoitteeksi kasvava ICT Kainuu – osaamista ei puutu

Kainuun tulevaisuutta rakennetaan vahvasti M-kirjaimella alkavien alojen varaan. Matkailusta, marjoista, mineraaleista, maa- ja metsätaloudesta on Kainuun vauraus toki isoilta osin lähtöisin. M-aloja yhdistävänä tekijänä on työvoimavaltaisuus. Tämä luo omat rajoitteensa toimialojen skaalautuvuudelle. Vaikka jatkojalostuksella voidaan kasvattaa liikevaihtoa, kasvu vaatii usein myös resurssien lisäämistä.

Näille vähäisesti skaalautuville aloille on tyypillistä, että kannattavuutta parannetaan kustannuksia karsimalla, koneistuksen, automaation ja tekoälyn avulla. Kasvu ja skaalautuvuus määrittävät Kainuunkin hyvinvoinnin pitkälle tulevaisuuteen.

M-alojen ohella ICT-alasta on kasvanut merkittävä tekijä Kainuun kehityksessä. ICT-alan keihäänkärkenä toimivat muutamat pelialan yritykset sekä kolme suurta ICT-toimijaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Peliala on tuonut alueelle menestystä, mainetta ja mammonaa. Esimerkiksi CSE Entertainment on ollut edelläkävijä pelialalla ja on parhaillaan valloittamassa uutta mannerta. Critical Force on vuosien saatossa kasvattanut monta osaavaa tekijää pelialalle ja tuonut vaurautta alueelle. Kitka Games teki sen, mistä jokainen startup-yrittäjä ympäri maailman haaveilee; idea teki yrittäjistä miljonäärejä muutamassa vuodessa. Vuosien satsaukset pelialaan ovat varmasti tulleet seutukunnalle takaisin moninkertaisena.

Kainuun kolme suurta ICT-alan yritystä ovat Innofactor, Bittium ja Valmet. Näiden yritysten läsnäolo alueella vaikuttaa vahvasti työvoiman saatavuuteen, osaamiseen sekä yhteistyömahdollisuuksiin kumppaneiden kanssa.

Tilanne on ollut kutakuinkin sama jo jonkin aikaa, ja Kainuun ICT-alan kehitysnäkymiä voidaan kuvata odottaviksi. Mitään ICT-alan startup-pöhinää tai muuta uutta luovaa säkenöintiä ei alueella ole havaittavissa. Tämä näkyy muun muassa siinä, ettei innovaatioseteleitä haeta eikä keksintöilmoituksia jätetä.

Monipuolinen, kehittyvä ja kasvava kainuulainen ICT-ala on kuitenkin tavoiteltava asiantila.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Osaamista ei Kainuusta puutu. Kajaanin yliopistokeskus, linkittäen Oulun, Lapin, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistot sekä Kajaanin ammattikorkeakoulu, tekevät saumatonta yhteistyötä tutkimuksen, tuotekehityksen ja innovaatioiden kentällä. Uusia osaajia alueelle tuovat niin Jyväskylän yliopiston urheiluteknologian yksikkö Vuokatissa kuin Kajaanin ammattikorkeakoulu.

Kainuulaisilla yrityksillä ja yrittäjähenkisillä osaajilla on upeita mahdollisuuksia kehittää uusia ratkaisuja ja tuotteita. Miksi antaa muiden määrittää, kuinka kaivoksilla, metsässä tai matkailussa digitalisaatio otetaan käyttöön, kun olemme itse alojen ytimessä?

Liikunnan ja urheiluteknologian osalta Kainuussa on maailmanluokan osaamista ja upea ympärivuotisesti käytössä oleva matkailukeskus. Mikä mahdollisuus meillä onkaan saattaa huippu-urheilun tarpeet ja alueen osaajat uusien tuoteideoiden synnyttämiseksi?

ICT-alalla on kasvupotentiaalia myös Kainuussa. Sen hyödyntäminen vaatii strategista yhteistyötä yritysten, oppilaitosten ja julkisen sektorin välillä. Jos tahtoa on, voimme varmasti keksiä monia tapoja tukea innovatiivisten yritysten syntymistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mitä voisimme yhdessä tehdä, jotta yritysideoita syntyisi? Miten jatkaisimme tukea, jotta parhaiden ideoiden ympärille syntyisi yrityksiä? Mitä voisimme tehdä vielä enemmän, jotta Kainuu houkuttaisi entistä enemmän yrityksiä sijoittumaan alueelle?

ICT-alan pöhinän aikaansaaminen vaatii uskoa mahdollisuuksiimme ja yhteen hiileen puhaltamista. Tahtoa tuntuu olevan monella suunnalla, ja se on hyvä alku. Uusi koittava vuosi voisi hyvinkin olla Kainuun startup-ja ICT-vuosi.

Kari Kivistö

projektipäällikkö

SportTech Center Vuokatti -hanke

Kajaanin ammattikorkeakoulu

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä