Koti-Kajaani
Mielipide: Valtuuston tahto ei toteutunut
Kajaanin Liikunta- ja kulttuuriasioiden neuvosto jakoi 28.5. 21 000 euroa korona-avustuksena niille yhdistyksille, jotka ovat menettäneet merkittävästi tuloja koronaepidemian vuoksi. Päätös ei kuitenkaan toteuttanut kaupunginvaltuuston tahtoa, sillä myöntäessään neuvoston käyttöön tarkoitetut avustusmäärärahat on tarkoitettu yhteisöille.
11.2.2021 pidetyssä kokouksessa neuvosto on päättänyt jakaa "kohdentumattoman määrärahan 29 000 euroa ylimääräisenä avustuksena niille yhteisöille (kuten valtuusto on määrärahan myöntänyt), joiden oman toiminnan tulot ovat merkittävästi vähentyneet koronaepidemiasta aiheutuvien rajoitusten vuoksi". 23.3.2021 pidetyssä liikunta- ja kulttuuriasioiden neuvoston kokouksessa, jossa on määritelty määrärahan jakoperusteet, esittelijän toimesta valtuuston ja neuvoston aiemmin ilmaisema tahto on muuttunut ja kapeutunut yhdistyksille myönnettäviksi korona-avustuksiksi. Kokousasiakirjoista ei käy ilmi miksi näin on menetelty, miksi osa yhteisöistä haluttiin hakuperusteissa ajaa jo ulos hakijoista.
Esittelijän toimesta tehty valtuuston tahdon vääristäminen merkitsi sitä, että jaosto hyväksyessään tämän, syyllistyi kulttuuria järjestävien säätiöiden syrjimiseen määrärahaa hakiessa ja jaettaessa. Miksi liikunta- ja kulttuuriasioiden neuvostolle ei käynyt koronatukia jaettaessa sama kohdemääritelmä kuin kulttuurimäärärahojen yhteisöjaossa?
Kajaanissa merkittäviä kulttuurimatkailukohteita ovat ainakin Eino Leino -talo ja Riihipiha, joita ylläpidetään säätiöiden toimesta. Eikö juuri matkailuun liittyvät kulttuuriyhteisöt ole kokeneet suuria koronamenetyksiä, kun matkailijaryhmät loppuivat, tilaisuuksien pito kävi mahdottomaksi ja vuokratulot tyrehtyivät? Vai onko Kajaanin kaupunki sitä mieltä, että mainittujen kulttuurikohteiden ylläpito sadoilla talkootunneilla, on Kajaanille merkityksetöntä ja yhdentekevää työtä?
Koska opetus- ja kulttuuriministeriö ei myöntänyt Eino Leino talon -säätiölle korona-avustusta, anoimme luonnollisesti liikunta- ja kulttuurineuvoston korona-avustusta, mutta se evättiin, koska hakijana oli Eino Leino -taloa ylläpitävä säätiö. Pidän neuvoston päätöstä syrjivänä, joka ei toteuta kaupunginvaltuuston alkuperäistä tahtoa. Mielestäni kaupunginhallituksen tulisi alistaa jaoston korona-avustuspäätös itselleen, kumota se ja palauttaa päätös uudelleen valmisteltavaksi. Mielestäni kaupunginhallituksen tulisi valvoa – ei vain muodollista laillisuutta, vaan myös valtuuston tahdon toteutumista.
On hyvin kyseenalaista, että yhteisön järjestäytymismuoto otetaan määrärahojen jakoperusteeksi.
Eino Leino talon -säätiö sr asiamies, kuntavaaliehdokas (sd.)
Esko Piippo