Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus: Koronapandemian hoito puntaroitava huolella

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vaikka Ukrainan sota on hallinnut viime päivät uutisia, valitettavasti se ei ole ainoa uhkamme. Koronapandemia on jäänyt sodan varjoon vain uutisotsikoissa – tauti elää yhä keskuudessamme.

Vaikka tartuntamäärät ovat olleet viime aikoina laskussa, maailmassa raportoidaan päivittäin 1,5 miljoonaa tautitapausta. Kainuussa tahti on ollut runsaat sata tartuntaa päivässä.

Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna Suomi on selvinnyt koronakurimuksesta kohtuullisen hyvin esimerkiksi lähinaapuriinsa verrattuna.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Silti meidänkin on syytä tarkastella kriittisesti omia koronatoimiamme. Ovatko kaikki pandemian aikana tehdyt toimet ja rajoitukset olleet pääministeri Sanna Marinia (sd.) lainaten perusteltuja, välttämättömiä ja oikeasuhtaisia?

Ei, jos asiaa kysyy vaikkapa ravintolayrittäjiltä, tapahtumajärjestäjiltä, urheiluseuroilta ja opiskelijoilta. Rajoitukset ovat aiheuttaneet paitsi taloudellisia myös henkisiä kolhuja. Esimerkiksi joka kolmas korkeakouluopiskelija on kärsinyt ahdistus- ja masennusoireista. Tuloksia on selitetty muun muassa etäopiskelun kuormittavuudella sekä yhteisöllisyyden puutteella.

Koronapandemiaa vastaan Suomessa on kamppailtu perusluonteeltaan yksilöön keskittyvän tartuntatautilain ja järeän valmiuslain antamissa raameissa. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas.) perää niiden väliin erityistä pandemialakia ( KS 19.2.), jonka toivottaisiin selkiyttävän muun muassa kriisijohtamista.

Lakivalmistelun yhteydessä on syytä katsoa tulevaisuuden lisäksi myös peruutuspeiliin. Menneestä on syytä ottaa opiksi kaikki mahdollinen ja puntaroida kriittisesti korona-ajan tähänastiset toimet.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Johtamisen ongelmiin on tarttunut muun muassa THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen , jonka mukaan pandemiasta muodostui nopeasti kokonaisvaltainen kriisi, joka on koskettanut laajasti muitakin elämänalueita kuin terveyttä.

Vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmien luokse tulee harkita tarkkaan ja vieraillessa suositellaan käytettäväksi maskia ja hyvää käsihygieniaa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä