Paikallisuutiset
Perjantai oli harvinaisen lämmin, viikonloppuna tulee vettä — Tämä oli Kainuun lämpimin kunta
Perjantai oli ajankohtaan nähden varsin lämmin päivä aina Saariselkää myöten. Ilmatieteen laitos kertoi viestipalvelu X:ssä, että valtaosassa sääasemista näin lämpimiä lukemia mitataan harvemmin kuin joka 30. vuosi.
Korkeimmat lämpötilat mitattiin Tampereen Härmälässä ja Vaasan lentoasemalla, joissa molemmissa kirjattiin 23,2 astetta.
Myös Kainuussa ylitettiin iltapäivällä 20 lämpöasteen raja. Lämpimintä oli Paltamossa, jossa mittari kipusi 20,4 asteeseen. Myös Kajaanissa meni 20 lämpöasteen raja rikki, mutta muualla Kainuussa jäätiin rajasta hieman. Sotkamossa oli 19,9 ja Kuhmossa 19,5 Ilmatieteen laitoksen virallisilla mittausasemilla.
Kesäiset olosuhteet olivat seurausta eteläisestä ilmavirtauksesta ja aurinkoisesta poutasäästä.
Viikonlopun ennusteessa on syksyisempää säätä. Maan yli on pyyhkäisemässä lauantaina lännestä itään liikkuva sadealue, ja myös sunnuntaille on luvassa sadetta.
Forecan blogin mukaan lämpötila voi lauantaina kivuta maan itäosassa sateen edellä 20 asteeseen. Muutoin liikutaan yleisesti 14 ja 18 asteen välillä.
Sunnuntain sademääriin Foreca ennustaa suurta paikallista vaihtelua.