Paikallisuutiset

Polttopuun kysyntä on Kainuussakin kovassa kasvussa – Vilkkain myyntikausi alkoi viikkoja normaalia aikaisemmin

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Halkokauppa käy nyt kuumana, ja kauppiailla on kiire. Soittokierros paikallisille yrittäjille kertoo, että polttopuun kysyntä on kasvanut reippaasti myös Kainuun alueella. Puhelimet pirisevät ja asiakkaat tiedustelevat toimituksia. Yrittäjät tekevät lisää myytävää klapia minkä kerkeävät.

Tänä vuonna kuluttajat alkoivat kysellä puuta jo selvästi tavallista varhemmin.

– Kausi alkoi puolitoista kuukautta aikaisemmin kuin normaalisti, sanoo Pasi Suutari Pasin pilkkeestä Kajaanista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yrittäjä Pasi Suutari pakkaa halkokuormaa valmiiksi seuraavan päivän kuljetusta varten. Kuva: Jussi Pohjavirta

Yleensä asiakkaat innostuvat hankkimaan lämmityspuuta vasta elo–syyskuulla, joten alkukesän kuukaudet ovat polttopuuyrittäjälle pääsääntöisesti hiljaisempaa aikaa.

Paitsi että kysyntä alkoi nyt aikaisin, se on ollut myös huomattavasti tavallista suurempaa. Kysyntä oli jo heinäkuussa samalla tasolla, tai jopa korkeampaa, kuin yleensä tammi–helmikuussa kaikkein kireimpien pakkasjaksojen aikana.

Vanhat tutut asiakkaat tilaavat suurempia määriä puuta kuin ennen, ja myös aivan uudet tilaajat ottavat yhteyttä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Uusia asiakkaita tulee koko ajan, kertoo Risto Kemppainen Kainuun kuutamokeikoilta Suomussalmelta. Kyselyjä tulee myös entistä kauempaa.

Näyttää siltä, että maailmantilanteen vaikutuksesta yhä useampi varautuu talveen ja sähkön hinnan nousuun. Moni sellainenkin, joka ei ole aikaisemmin lämmittänyt puulla, on nyt polttopuukaupoilla.

Asiakkaat tilaavat polttopuuta nyt aiempaa suurempia määriä. Kuva: Jussi Pohjavirta

Kauppiaat ovat osanneet varautua kasvavaan kysyntään jo keväällä ja tehneet puskuriksi tavallista enemmän tavaraa varastoon. Moni yrittäjä on kuitenkin jo ehtinyt myydä nämä puut ja tekee nyt uutta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Osa yrittäjistä on joutunut jo ilmoittamaan asiakkaille, että ei ota enää lisää tilauksia vastaan ennen kuin on saanut purettua olemassa olevan tilausjonon.

Asiakas voi tällä hetkellä joutua odottamaan puukuormaa jopa useamman viikon, mutta osalla kauppiaista on myös varastoa jäljellä ja heiltä puuta voi saada nopeastikin. Polttopuuta etsivä saa siis nyt varautua soittelemaan useampaan paikkaan, jos haluaa puuta heti.

Klapiyrittäjät kuitenkin vakuuttavat, että talvellakin riittää halkoja myyntiin. Moni kuivaa puun nykyään koneellisesti ilmapuhaltimien avulla. Nopeimmillaan halkojen kuivuminen polttokuntoon vie koneiden avulla vain päiviä tai korkeintaan muutaman viikon.

Koneellinen kuivaaminen takaa polttokuivan puun riittävyyden mutta kuluttaa energiaa.

Koneellinen kuivaaminen takaa polttokuivan puun riittävyyden mutta kuluttaa energiaa. Puuta halutaan nyt niin paljon, että moni yrittäjä myy varastojaan sitä mukaa kun saa niitä tehtyä. Koneellisen kuivaamisen avulla he pystyvät vastaamaan kasvaneeseen kysyntään.

Yhteiskunnan energiansäästötalkoiden kannalta energian kuluttaminen lämmityspuun kuivaamiseen on tietenkin hieman ongelmallista. Kuluttajan voi olla pian hankalaa löytää puuta, jonka kuivattamiseen ei ole käytetty energiaa vievää konevoimaa.

Lisäksi energian hinnan nousu voi alkaa näkyä myös polttopuun koneellisen kuivatuksen kustannuksissa ja sitä kautta polttopuun hinnassa, etenkin myöhemmin talvella kun energian hinta kylminä kuukausina kasvaa.

Tällä hetkellä kuution kuivaa 33 senttimetrin mittaista koivuklapia saa Kainuussa noin 55–85 euron hinnalla, riippuen siitä puhutaanko heitto- vai pinokuutioista.

Kauppiaiden mukaan hintojen nostamiselle on ollut jo paineita, mutta vielä toistaiseksi he eivät ole tehneet kovin suuria korotuksia.

Luonnonvarakeskus tilastoi puun käyttöä Suomessa

Viime vuonna Suomessa poltettiin puuta energiaksi kaiken kaikkiaan 12,9 miljoonaa kuutiometriä, josta 6,5 miljoonaa kuutiometriä käytettiin hakkeena lämpö- ja voimalaitoksissa.

Poltetun puun kokonaismäärä oli 14 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

Pientaloissa poltettiin vuonna 2021 yhteensä 6,9 miljoonaa kuutiometriä puuta.

Pientalojen puunkäytöstä 6,5 miljoonaa kuutiometriä oli raakapuuta ja loput muun muassa pellettejä ja kierrätyspuuta.

Pientalojen puun käyttö on pysynyt jotakuinkin samalla tasolla lämmityskaudesta 2016/2017 asti, jolloin luonnonvarakeskus teki asiasta tarkemman selvityksen.

Luonnonvarakeskus aikoo kehittää pientalojen puunkäytön tilastointia edelleen tulevina vuosina.

Lähde: Luonnonvarakeskus / Yliaktuaari Tuomas Niinistö, metsätilastot

Pasi Suutarin mukaan kuluttajat alkoivat kysellä polttopuuta jo puolitoista kuukautta normaalia aikaisemmin.
Yrittäjä Pasi Suutari pakkaa halkokuormaa valmiiksi seuraavan päivän kuljetusta varten.
Asiakkaat tilaavat polttopuuta nyt aiempaa suurempia määriä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä