Viihde

Elokuva on kunnianosoitus Queenin musiikille ja yhtyeen legendaariselle laulajalle Freddie Mercurylle, josta tuli yksi maailman rakastetuimmista viihdyttäjistä.

Queen-muistelma huipentaa komeasti

Bohemian Rhapsody

Sub klo 21.00

*** Kesän alussa esitettiin Dexter Fletcherin ohjaama Rocketman, jossa muisteltiin Elton Johnin vaiheita läpimurron tekevänä muusikkona ja homoseksuaalisuuttaan kipuilevana esiintyvänä taiteilijana. Lopputulos oli svengaavaa elämäkertaelokuvaa, jossa mies ja musiikki olivat yhtä. Pääroolissa loisti Taron Egerton. Fletcherin osin ohjaama Bohemian Rhapsody on lähtökohdiltaan samanlainen elokuva, jossa on lisäksi Queen-solisti Freddie Mercuryn kuolemasta johtuvaa tragiikkaa. Silti se jää rohkeasta Rocketmanista jälkeen vähän joka osa-alueella. Kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor toimivat taustavoimina elokuvassa, jota rasittavat turhan monet kompromissit. Ne eivät onneksi pitkään pidättele Rami Malekia, joka saa hyvän tuntuman Mercuryn elohopeaisesta hahmosta. Huipennus Live Aid-konsertissa kiteyttää bändin ja solistin voiman. (Britannia 2018)

Mamma Mia! Here We Go Again

TV5 klo 21.00

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

*** Bohemian Rhapsodyn kanssa musiikkielokuvan lajissa kilpailee silkkaa Abbaa raikuneen hittifilmin jatko-osa. Donnan (Meryl Streep) nuoruusvuosia tulkitsee Lily James. (Britannia/USA 2018)

Venom

Nelonen klo 21.00

** Huomenna ei ole koulua, joten varhais- tai ikiteinille yleisölle Ruben Fleischerin ohjaama toimintaseikkailu saattaa hyvinkin käydä iltaviihteestä. Spider-Man -sarjakuvissa esitelty Venom on avaruuden voimakas peto, joka tarvitsee isäntäkehon päästäkseen mellastamaan. Sellainen löytyy Tom Hardyn esittämästä Eddie Brockista. Kun kiukkuiselta hopeatoffeelta näyttävä monsteri imeytyy hänen sisuksiinsa, saa uutismies sivupersoonan, jonka kanssa jankuttaa ja riuhtoa olan takaa. Yhdistelmä on kutkuttava, ja parhaissa tehosteissa lähtee mielikuvitus laukalle. Vastapainoksi saadaan rutiinia ja vähän kaikkialta tuttua kaahausta. (USA 2018)

Kirjoittaja Pekka Eronen on kriitikko

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä