Kotimaa

Kaakkois-Suomessa itärajalle on tullut lisää turvapaikanhakijoita. Kuva: @RVLkuvaajat

Rajavartiolaitos: Kaakkois-Suomen raja-asemille tullut yli 60 turvapaikanhakijaa ‒ Kainuussa ei yrittäjiä

Sisäministeri Rantasen mukaan hallitus on valmis ottamaan kaikki keinot käyttöön, jotta turvapaikanhakijoiden virta Suomen saadaan poikki.

Kuluvan vuorokauden aikana Kaakkois-Suomen raja-asemille on tullut jo yhteensä 63 turvapaikanhakijaa. Kaakkois-Suomen rajavartiolaitos kertoi päivitetyn tiedon puoli kahden aikaan päivällä viestipalvelu X:ssä.

Eilen turvapaikanhakijoita oli rajavartiolaitoksen mukaan yhteensä 55.

Kainuun rajavartioston mukaan tällä viikolla ei ole ollut turvapaikanhakijoita eikä puutteellisin asiakirjoin maahan pyrkiviä Vartiuksessa Kuhmossa ja Kortesalmella Kuusamossa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suomen hallitus on valmistellut rajoituksia rajaliikenteeseen turvapaikanhakijoiden kasvaneen määrän vuoksi.

Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) sanoi Ylelle eilen, että rajavartiolain mahdollistamat rajoitukset rajaliikenteeseen saattavat tulla voimaan jo tällä viikolla.

Rantasen mukaan hallitus on valmis ottamaan kaikki keinot käyttöön, jotta turvapaikanhakijoiden virta Suomen saadaan poikki.

Viime vuonna voimaan tullut rajavartiolain muutos mahdollistaa esimerkiksi sen, että turvapaikkahakemusten käsittely keskitetään Suomessa yhdelle rajanylityspaikalle, jos se on välttämätöntä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rantanen ei vielä eilen Ylen haastattelussa ottanut kantaa siihen, mikä tai mitkä rajavartiolain toimet voisivat tulla kyseeseen.

Orpo: Vaikuttaa tietoiselta ratkaisulta

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) arvioi eilen, että venäläiset rajavartijat ovat saattaneet ja kuljettaneet turvapaikanhakijoita rajalle.

Orpon mukaan Kaakkois-Suomen rajalla on toistumassa sama ilmiö kuin Sallassa ja Raja-Joosepissa 2015–2016. Tuolloin Suomen rajalle päästettiin henkilöitä, joiden matkustusasiakirjat eivät olleet kunnossa ja jotka tulivat hakemaan turvapaikkaa.

Orpon mukaan turvapaikanhakijoiden kasvanut määrä Kaakkois-Suomen rajalla vaikuttaa "tietoiselta ratkaisulta".

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Orpo toimi sisäministerinä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa, kun Sallaan ja Raja-Jooseppiin tuli runsaasti turvapaikanhakijoita.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä