Viihde

Televisio tänään: Opettaja bongaa lapsineron perjantai-illan elokuvassa – liian innostunut aikuinen voi saada aikaan vahinkoa

Psykologinen draama toimii kriitikko Pekka Erosen mielestä neljän tähden arvoisesti.

Lastentarhanopettaja

★★★★ Pahinta lapselle on piittaamattomuus, mutta kyllä myös liikaa innostunut aikuinen voi saada vahinkoa aikaiseksi. Sara Colangelon kirpeän psykologisessa draamassa newyorkilaisen lastentarhan opettaja Lisa riemastuu 5-vuotiaan Jimmyn ( Parker Sevak ) runosta niin, että alkaa hehkuttaa tätä Mozartin veroisena ihmelapsena. Taitava Maggie Gyllenhaal tasapainottelee roolissa innostuneen ja maanisen välillä. Taustalta pilkottaa keski-iän pelkoa, perhekriisiä ja tarkoituksettomuuden tunnetta. Ohjaajakin malttaa olla selittelemättä liikaa. Ensiesitys. (USA 2018)

Yle Teema & Fem klo 21.00

Risto Räppääjä ja Pullistelija

★★ Ristot ja Nellit vaihtuvat, mutta Silmu Ståhlberg ja Lumi Kallio jatkavat mainioiden lapsinäyttelijöiden sarjaa. Se onkin Markus Lehmusruusun ohjaamassa, seitsemännessä Risto-leffassa parasta. Uusiutumista olisi pitkä sarja kaivannut syvemminkin. Iiro Rantalan musiikissa eivät tämän päivän soundit juuri soi. Jostain takavuosilta on tarinakin, jossa Risto ja Lennart ( Ylervi Majamaa ) yrittävät urheilemalla voittaa Nellin ja Rauhan ( Pamela Tola ) mielisuosion. Ensiesitys. (Suomi 2018)

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nelonen klo 19.10

T2 Trainspotting

★★★ Danny Boyle ohjasi vuonna 1996 Irvine Welshin romaanista elokuvan Trainspotting, josta tuli Thatcherin ajan tilinpäätös ja teknosukupolven kulttiteos. Yksistään Underworld-yhtyeen jyskyttävä Born Slippy ja Ewan McGregorin esittämän huumeveikko Markin sukellus vessanpönttöön tekivät siitä ikimuistoisen. Yhtä hengästyttävää ei olo Boylen ohjaamassa jatko-osassa ole. Eikä se voisikaan, sillä 20 vuotta samaa menoa tekisi kenestä tahansa vainaan. Mark Renton on sen sijaan hengissä, ja palaa Edinburghiin. Kotiseutupsykopaatti Begbyn (Robert Carlyle) pitkään kypsynyt kosto pitää miehen ikään ehtineitä kumppanuksia liikekannalla. (Britannia 2017)

MTV3 klo 22.45

Lastentarhan opettaja Lisa löytää 5-vuotiaasta Jimmystä runoilijan alun ja on pian valmis äärimmäisiin keinoihin varjellakseen pojan neroutta.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä