Ulkomaat
Tutkimus: Koronavirus voi selvitä pinnoilla 28 päivää, mutta vain kontrolloiduissa laboratorio-olosuhteissa
Asiantuntijat korostavat esimerkiksi matkapuhelinten pintojen pyyhkimisen tärkeyttä.
Asiantuntijat eivät usko, että tosielämässä koronavirus voisi selviytyä pinnoilla niin kauaa kuin australialaistutkimuksesta selvisi. Tutkimuksen tekijät korostavat, miten tärkeää on esimerkiksi matkapuhelinten pintojen pyyhkiminen.
Australian kansallisen tiedetoimiston CSIRO:n mukaan Covid-19-tautia aiheuttava koronavirus voi sinnitellä hengissä seteleissä, matkapuhelinten lasipinnoilla ja ruostumattomalla teräksellä jopa 28 päivää.
Tämä oli kuitenkin mahdollista vain kontrolloidussa ympäristössä 20 celsiusasteessa laboratorio-olosuhteissa, missä ei ollut auringonvaloa.
Esimerkiksi influenssa A -virus selviytyi samanlaisissa olosuhteissa 17 päivää. Tutkimus julkaistiin Virology -lehdessä.
Australian tautienehkäisykeskuksen ACDP:n johtaja Trevor Drew sanoi tutkittavina olleen kuivia virusnäytteitä eri materiaaleilla. Niitä testattiin "erittäin herkällä" metodilla tartuttamaan kykenevien virusten löytämiseksi.
– Tämä ei tarkoita, että se määrä virusta pystyisi tarttumaan ihmiseen, hän sanoi ABC-yleisradiolle.
Käsien peseminen ja pintojen pyyhkiminen tärkeää
– Tämä todella painottaa käsien pesemisen ja sanitaation tärkeyttä aina kun mahdollista sekä varmasti virukseen ehkä kontaktissa olevien pintojen pyyhkimistä, sanoi tutkimuksen johtava kirjoittaja Shane Riddell Reutersin mukaan.
Ridell sanoi, että Australian lähestyvä kesä aiheuttaisi varmasti sen, että virus ei kestäisi näin kauaa. Viruksen selviytymistä tutkittaessa selvitettiin eri lämpötilojen vaikutusta siihen.
Virus selvisi hengissä 30 celsiusasteessa vain seitsemän päivää, 40 asteessa vain 24 tuntia. Myös pinta, jolla virus oli, vaikutti sen hengissä selviämiseen. Huokoisella pinnalla kuten puuvillassa se selviytyi alemmissa lämpötiloissa 14 päivää, korkeammissa lämpötiloissa alle 16 tuntia.
On myös tiedossa, että auringon ultraviolettisäteily voi tappaa viruksen.
– Todellisessa maailmassa tuloksena voisi todennäköisesti olla lyhyempi aika kuin mitä me pystyimme osoittamaan.
CSIRO:n mukaan virus leviää pääasiassa ilman kautta, mutta lisää tutkimusta tarvitaan viruksen leviämisestä pintojen kautta.
Drew sanoi, että koronavirustartunnan saaneet ihmiset kuitenkin levittävät Covid-19:ää paljon herkemmin kuin erilaiset pinnat.
"Tarpeetonta pelkoa yleisön keskuuteen"
Professori Ron Eccles Cardiffin yliopistosta kritisoi tutkimusta BBC:lle. Hänen mukaansa se, että viruksen väitetään elävän 28 päivää aiheuttaa "tarpeetonta pelkoa yleisön keskuudessa".
– Virukset leviävät pinnoille yskiessä ja niistettäessä sekä likaisista sormista. Tämä tutkimus ei käyttänyt tuoretta ihmisen limaa levittämään virusta, hän sanoi BBC:n mukaan.
Eccles korosti, että tuore lima on vihamielinen ympäristö viruksille, koska se sisältää paljon valkosoluja, jotka tuottavat viruksia tuhoavia entsyymejä sekä vasta-aineita, jotka neutralisoivat viruksia.
– Mielestäni infektoivat virukset voivat säilyä hengissä pinnoilla olevassa limassa vain tunteja, ei päiviä.