Paikallisuutiset

Tuulivoimaa tarvitaan, mutta jyräävätkö myllyt alleen metsien eläimet? – Nälkämaasta-podcast selvittää

Vaikka tuulivoima on vihreää energiaa, ei ole aivan sama, minne myllyjä pystytetään. Miten valjastaa tuulivoima ilman, että luonto kärsii?

Tuulivoimaa tarvitaan etenkin nyt, kun pyritään irti fossiilisista polttoaineista ja Venäjän energiasta. Ei ole kuitenkaan aivan sama, minne myllyjä pystytetään.

Tuulivoima-alueilla elää monenlaisia metsien lajeja, myös uhanalaisia. Miten tuulivoimasuunnitelmissa otetaan metsälajit ja metsien muu käyttö huomioon? Ovatko tehdyt ympäristöselvitykset riittäviä?

Sekä metsästäjät että luonnonsuojelijat ovat arvostelleet Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan tuulivoimasuunnitelmia esimerkiksi siitä, että niissä ei huomioida tarpeeksi hyvin metsäpeuran elinalueita. Myös tuulivoimarakentamisen kiire huolestuttaa kriitikoita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuussa jo olemassa olevia tuulivoimapuistoja suunniteltaessa selvitykset eivät aina ole olleet tarpeeksi kattavia.

Esimerkiksi Piiparinmäkeen valmistuneen tuulipuiston osalta päädyttiin aina Korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti kiistelemään siitä, ovatko hankkeen vaikutukset tutkittu kunnolla.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että ympäristövaikutusselvitykset olivat osin puutteellisia. Myllyjen vaikutusta alueella olevaan susireviiriin ei ollut selvitetty tarpeeksi hyvin. Kyseinen hankealueen osa, Murtomäki, jäi siksi Piiparinmäen puistosta lopulta kokonaan pois.

Murtomäki on valtion maata, ja sitä hallinnoiva Metsähallitus on ottanut sen jälleen suunnittelupöydälle. Nykyisin aluetta tosin kutsutaan Harsulehdoksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hiljattain myös Pohjois-Pohjanmaalla, Utajärven Maaselällä, tuulivoimahankkeen osayleiskaava kaatui, koska tuulivoimaloita oli kaavailtu keskelle susireviiriä.

Samat alueet ovat sopivia tuulivoimalle ja monille eläimille. Kainuuseen suunnitelluilla tuulivoima-alueilla elää metsäpeurojen ja susien lisäksi myös esimerkiksi petolintuja, kanalintuja ja jopa äärimmäisen uhanalaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja. Miten tuulivoima-alueita rakennettaessa varmistetaan, että näiden lajien elinmahdollisuudet eivät heikkene?

Nälkämaasta-podcastin viimeisessä jaksossa tuulivoimaloista ja metsissä elävistä lajeista keskustelevat Ilmatar Energy Oy:n hankekehitysjohtaja Jussi Mäkinen ja Kainuun Ely-keskuksen luonnonsuojeluasiantuntija Teppo Helo .

Miten valjastaa tuulivoima ilman, että luonto kärsii? Kuuntele Nälkämaasta-podcastin uusi jakso tästä .

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä