Paikallisuutiset
Työttömien määrä vähenee Kainuussa kolmanneksi nopeimmin, mutta maan tilanteessa ei vieläkään ole hurraamista
Tuoreen ennusteen mukaan työllisyys olisi kääntymässä kasvuun viimeistään vuona 2027. Kainuussa tilanne on edelleen suhteellisen hyvä.
Tuoreimman työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tekemän lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteen mukaan Kainuun työllisyystilanteen näkymät jatkuvat valoisana, vaikka työttömyys kasvaakin tänä vuonna koko maassa.
Vuosina 2025 – 2027 työttömien työnhakijoiden määrä tulee laskemaan Kainuussa maan kolmanneks