Paikallisuutiset

Kainuun hyvinvointialueen mukaan koronamaskia voi käyttää.

Uuden muunnoksen osuus koronatartunnoista kasvussa – Kainuussa koronaa taas liikkeellä

Maailmalla leviää uusi koronavariantti. Sen osuus koronavirushavainnoista on nousussa myös Suomessa. THL:n mukaan epidemiatilanne on kuitenkin rauhallinen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronaviruksen genomiseurannan mukaan Suomessa EG.5-muunnos havaittiin ensimmäisen kerran kesäkuun alussa.

Sen osuus kaikista havainnoista oli heinäkuussa noin 5 prosenttia, josta se nousi elokuussa noin 27 prosenttiin. XBB-alalinjojen yhteenlaskettu osuus ka

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä