Koko ajan muuttuviin digipalveluihin on yhä tarvetta saada opastusta – alkuun oli laitepelkoa, nyt huolettavat huijausviestit
Oppositiopuolueet jättivät välikysymyksen sairaaloiden alasajosta — ”On aivan selvää, että sairaalaverkon ja sairaaloiden alasajoa edelleen valmistellaan”
Valvira määrää myös Kainuun hyvinvointialueen lyhentämään erikoissairaanhoidon laittoman pitkiä jonoja ‒ vuokralääkäreiden avulla tilannetta ei ensisijaisesti haluta korjata
Näin Kainuun aluevaltuuston ryhmät perustelevat kymppitonnien tukiaan: ”Ryhmäraha on ollut hyödyksi, mutta vähempikin riittäisi”
Kuhmon uusi, muunneltava sote-keskus varmistui – ”Ei ole tarkoitus jättää Kainuuseen yhtään kylmää kuntaa"
Kotihoidon ruokapalvelu muuttuu ensi viikolla rajusti: ”Kainuulaisten ei tarvitse olla huolissaan Janakkalan makaronikohun vuoksi”
Filippiiniläisiä hoitajia on saapunut tällä viikolla Kajaaniin – ”Nyt he ensin asettautuvat, eli ei heitä laiteta suoraan syvään päähän”
THL: Koronarokotteita on annettu enemmän kuin viime talvena – Kainuussakin määrä kasvanut kaikissa ikäryhmissä
Työryhmä: Suomessa karsinta 5–8 keskussairaalaan – tilalle akuuttisairaaloita, joissa ei ole synnytysten hoitoa - katso tallenne
Keskussairaalaverkko perataan uusiksi – "Kaikki keskussairaalat eivät tee tulevina vuosina samoja asioita, mitä ne tekevät tällä hetkellä"
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota