Koti-Kajaani

Valtuustosta viisaita: Kajaanin elinvoimaa lisäämään

Kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen kokousasiat ovat vain yksi puoli poliitikon arkea. Vähintään yhtä tärkeää on nähdä pidemmälle tulevaisuuteen ja tehdä aktiivisesti edunvalvontaa, suhdetoimintaa ja muuta yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.

Kajaanin viime vuosien tärkeimpiä kysymyksiä ovat olleet lentoliikenteen säilyminen, koulutusalojen monipuolisuus ja yrityselämän aktiivisuus. Valitettavan monta kertaa kyse on puolustustaisteluista, kuten esimerkiksi Kajaanin lentoliikenteen säilyttämisestä koronasta toipumisaikana.

Parhaimmillaan päätösten seurauksena syntyy kokonaan uusia mahdollisuuksia, kuten esimerkiksi pelialan koulutuksen ansiosta syntyneet kajaanilaiset pelialan yritykset osoittavat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Toinen hyvä esimerkki on panostaminen datakeskusten toimintaympäristön luomiseen, paitsi fyysisen sijainnin osalta, mutta myös ympäröivän infran hyväksikäyttöön hukkalämmössä ja tarpeellisen koulutuksen järjestämiseksi Kajaanin ammattikorkeakoulussa, joka on mahdollistanut CSC:n supertietokoneen sijoittumisen Kajaaniin.

Toivottavasti myös viimeistä silausta vailla oleva koulutussuunnitelma varhais- ja erityisopettajien osalta toteutuu.

Seuraavan eduskuntavaalikauden aikana todennäköisesti tulee huomattavia vaikutuksia kuntien valtionosuusjärjestelmään, toisen asteen koulutuspaikkojen lukumääriin, liikennejärjestelmiin ja moneen muuhun kajaanilaisen elämään vaikuttavaan asiaan.

Yhteistyö eri poliittisten puolueiden, Kainuun liiton ja viranomaisten kesken tulee olla sujuvaa ja vaikuttavaa, jotta uhkakuvat valtion todennäköisten säästöohjelmien vaikutuksista Kajaaniin jää mahdollisimman vähäiseksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pohjoisten maakuntaliittojen yhdessä tekemä Pohjoisen tulevaisuuskatsaus toteaa Pohjois-Suomella olevan paljon mahdollisuuksia edessään ja niiden toteuttamiseksi tarvitsemme mahdollisimman kattavan kansanedustajaverkoston myös uuteen eduskuntaan.

Toivotan hyvää onnea kaikille kajaanilaisille kansanedustajaehdokaskollegoille vaaleihin ja toivottavasti saamme useita Kajaanin kaupunginvaltuuston jäseniä myös eduskunnan jäseniksi, jotta Kajaanin painoarvo myös valtakunnallisesti säilyy ja paranee.

Kirjoittaja on kaupunginvaltuuston jäsen.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä