Paikallisuutiset

Vuokatin asemalla huokuu rakkaus vanhaan – "Nykysisustamisesta en tiedä mitään"

Susanna Halonen perheineen harrastaa vanhan tavaran ja antiikin keräilyä, ja se välittyy liki satavuotiaassa Vuokatin asemarakennuksessa myös vohvelikahvilan asiakkaille. Museovirasto on luokitellut Vuokatin rautatieaseman valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi.

– Lähdetään katsomaan. Nyt on se tunne.

Näin Susanna Halonen muistaa sanoneensa miehelleen Juha Jääskeläiselle Kajaanissa viitisentoista vuotta sitten, kun hän luki Kainuun Sanomista, että Vuokatin asemarakennus on myynnissä.

Viimeinen matkustajajuna oli kulkenut Vuokatin kautta syksyllä 1993.

Asemarakennuksen alakerrassa oli pariskunnan ensikäynnillä VR:n lastaajien taukotila, keittiö ja konttoritilat.

Yläkerrassa asemapäällikön tyhjillään olleessa asunnossa oli lastulevyseinät ja -katto, ja lattioita peitti muovimatto.

– Olen tykännyt asemarakennuksista pienestä pitäen. Niissä on sitä jotakin. Ja vaikka tämä olikin silloin aika lailla surkeannäköinen, innostuimme, Halonen kertaa. Tunne kantoi.

Karkkilasta alunperin lähtöisin oleva pariskunta jätti tarjouksen, eikä kilpailevia tarjouksia ollut.

Nyt aseman alkuperäiset puulattiat ovat esillä ja hirret ovat päässeet esiin lastulevyjen takaa. Kattokin kohosi yläkerrassa 40 senttiä korkeammalle, kun alkuperäinen kaivettiin esiin ja tehtiin uusi eristys.

Asema on tätä nykyä paitsi perheen koti, myös työpaikka, jossa molemmat kerrokset huokuvat kunnioitusta vanhaa kohtaan.

Susanna Halonen sanoo olleensa "vanhan tavaran hamsteri" pitkään.

– Tauti on kai tarttunut parissakymmenessä vuodessa, nauraa Juha Jääskeläinen. Hän ei sisustuspuoleen puutu, mutta vanhassa talossa riittää käsistään kätevälle muutakin tekemistä. Työlista on nytkin pitkä, lähtien tapetoinnista ja lieden muurauksesta.

Perheen 11-vuotias poika Jaakko Jääskeläinen arvostaa hänkin vanhaa, ja kerää muun muassa vanhoja mitaleja ja hattuja.

Aarteistoa on kellarit ja varastot täynnä. Vaikka vanhasta tavarasta ei ole pula, tulee silti joskus löytöjä, joita ei voi ohittaa.” - Susanna Halonen

Perheen kodissa on silmälle lukuisia yksityiskohtia, joihin tarttua.

1800-luvun lopun barokkikalusteita, jotka ovat peräisin Helsingin Katajanokalla sijainneesta arvokiinteistöstä, on runsaasti. Alakerran kahvilassakin on erillinen barokkihuone.

Katso videolta, miltä liki satavuotias rakennus näyttää sisältä ja mistä osa sen kalusteista on peräisin:

Video: Pekka Lassila

Kristallivalaisimia, tauluja, kelloja, pähkinänsärkijöitä, radioita, täytettyjä eläimiä, kirjahyllyinä toimivia Kainuun prikaatin vanhoja ammuslaatikoita ja jonkun opiskelijan tekemä uniikki sohvapöytä, jossa ei ole yhtään suoraa kulmaa.

Ja paljon muita esineitä, joilla on historia ja oma tarinansa.

– Aarteistoa on kellarit ja varastot täynnä. Vaikka vanhasta tavarasta ei ole pula, tulee silti joskus löytöjä, joita ei voi ohittaa, Halonen myöntää.

Hän sanoo, ettei tiedä nykysisustuksesta mitään. Eikä se juuri kiinnostakaan: äskettäin pidetyillä Habitare-messuillakin hän kävi vain vintage-osastolla.

– Uutta ei ole ostettu. Pojan huoneessa on tosin yksi Ikean lipasto, josta hän ei suostu luopumaan.

Tavaraa on hankittu pääasiassa kirpputoreilta, kierrätyskeskuksesta ja antiikkiliikkeistä eri puolilta Suomea. Netistä löytyy paljon.

Ja ihmiset, jotka tietävät pariskunnan mielenkiinnon vanhaan, ottavat yhteyttä ja tarjoavat.

Aseman miljöötä Susanna Halonen kehuu mukavaksi ja tunnelmalliseksi paikaksi asua. Sijainti on keskeinen, Vuokatin palvelut ja koulu lähellä, mutta silti sopivasti hieman syrjässä. Rata-alueella liikkuvat junat eivät häiritse, koska niihin on tottunut. Puujunia kulkee 1-3 päivässä ja tavarajunia kolme viikossa.

– Hirsirakennuksen perustus on vankka, ja vaikka ratapihalla lastataan puutavaraa jatkuvasti, ei meteliä kuulu.

Haloselle kodin lempipaikka on tunnelmallinen olohuone.

– Kaikkein parasta ovat pimeät illat, kun paperitähdessä on valo ja kynttilöissä tuli.

Puolenkymmentä vuotta sitten pariskunta päätti hyödyntää rakennuksen alakerran liiketilana. Matkailijoiden suosiossa olevassa Vuokatissa oli selkeä kahvilan mentävä aukko.

Syntyi vohvelikahvila ja puoti, jossa on myynnissä muun muassa sisustus- ja lahjatavaraa, luonnonkosmetiikkaa ja puutuotteita. Alkuinvestointi oli Halosen mukaan pieni, koska kalustus löytyi omasta takaa.

Alakerrasta voi bongata ne muutamat esineet, jotka VR:n ajoilta jäivät.

Makasiiniin unohtuneet vanhat paarit roikkuvat nyt kahvilan katossa. Purujen seasta löytyi pari pientä öljylamppua, ja kyltti, jossa lukee "säilytys ja matkatavara", oli sekin kaupanpäällinen.

Sitä Halonen harmittelee, että vanha resiina oli nostettu VR:n muuttokuormaan.

Yksi aarre on kattopaneelin palaan tallennettu rakentajan terveinen liki sadan vuoden takaa: siinä on teksti "Hjalmar K täällä" ja vuosiluku 1926.

Suurin osa aseman pönttöuuneista oli kaukolämpöön siirron yhteydessä purettu, mutta alakerrassa niitä on vielä kaksi. Ne ovat paitsi lämpöä tuovassa myös tunnelmaa luovassa käytössä.

Rakennuksen historiasta kertovat esimerkiksi yhä sisustukseen kuuluvat lippujen myyntiluukku ja postiluukku.

Puodin myyntihyllyt on rakennettu itse vanhoista lankuista Halosen ukin tekemien heinäseipäiden varaan.

Puodin pöydän jymäkät jalat paljastuvat vanhoiksi uiton paalupuiksi. Myytävien tuotteiden rinnalla on sulassa sovussa vanhaa tavaraa, kuten teemaan sopiva satavuotias matkalaukku Juuasta.

Suksia löytyy monelta vuosikymmeneltä, samoin koulujen opetustauluja. Kahvilan hinnasto löysi paikkansa vanhassa röntgentaulussa.

Katseenvangitsijoita on lukuisia, yksi niistä vanha mallinukke Hulda ja etenkin ulkomaalaisten turistien suosiossa oleva kuvauskohde eli täytetty hirvenpää, jonka sarvia valaisevat jouluvalot.

Jos tänne joku tulee oikein kiireisenä, sanon, että viimeinen juna lähti 30 vuotta sitten.” - Juha Jääskeläinen

Kuuntele videolta, miltä vanha gramofoni kuulostaa:

Kuvaaja: Pekka Lassila

Hiljaisempina aikoina Susanna Halonen ja Juha Jääskeläinen pyörittävät kahviota kaksistaan, mutta turistisesonkien aikaan apuna on 1-4 ulkopuolista työntekijää. Halonen näkee vain etuja siinä, että koti ja työ ovat saman katon alla.

– On mukavaa, että kaikki on tässä, ei tarvitse matkustaa mihinkään. Ja se, että työpaikka on samantyylinen kuin koti: kauniiden tavaroiden keskellä viihtyy.

Myös asiakkaiden palaute kertoo viihtymisestä. Katseltavaa on paljon, ja monet esineet herättävät muistoja. Tarttumapintaa on monenikäisille.

– Meillä aika pysähtyy, säestää Juha Jääskeläinen.

– Jos tänne joku tulee oikein kiireisenä, sanon, että viimeinen juna lähti 30 vuotta sitten.

Katso videot: www.kainuunsanomat.fi

Kainuun Sanomat esittelee kainuulaisia koteja. Anna vinkki omaleimaisesta kodista tai kesämökistä sähköpostitse: ks.toimitus@kainuunsanomat.fi