Paikallisuutiset

Yhdessä: ”Kasvatustyötähän kotoutuminen on mitä suuremmissa määrin”

Suomussalmelainen kotoutumisohjaaja Jarmo Korhonen näkee maahanmuuttajataustaiset henkilöt urheiluseuratoiminnassa mahdollisuutena. Kuhmon Kiva-Lentiksessä ollaan samaa mieltä.

Iloinen puheensorina kaikuu Ruukinkankaan koulun piha-alueella. Kello on kahdeksan aamulla, kun iso joukko maahanmuuttajataustaisia oppilaita kokoontuu Ruukinkankaan koulun ja Suomussalmen kotoutumispalveluiden kanssa yhteistyössä pidettävään jalkapallokerhoon. Aamu on myös viikon ainoa, jolloin oppilaita ei tarvitse kouluun houkutella, koska luvassa on hetki suositun liikuntalajin parissa.

Kerhon vetäjänä toimii Suomussalmen kunnassa kotoutumisohjaajana toimiva Jarmo Korhonen.

– Meidän tavoitteenamme on toimia koulun tukena maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kotoutumisprosessissa. Jalkapallokerho on avoin kaikille koulun oppilaille. Nautimme liikunnasta, opettelemme pelitaitojen ohessa niin liikkumisen kuin yhteistyön taitoja, Korhonen avaa kerhon taustoja.

Kerhon toiminta on monessa suhteessa merkityksellistä. Korhonen muistuttaa, että jalkapallo on lähes kaikille tuttu lajina taustasta huolimatta, ja lähes jokaisella on siitä jonkinlainen kokemus. Se voi olla ainoa tuttu asia uudessa maassa ja paikkakunnalla, mikä tarjoaa mahdollisuuden saada onnistumisen elämyksiä ja nostaa itseluottamusta.

Korhonen osallistui maaliskuun lopussa Suomussalmella toteutettuun työpajaan, jossa tarkasteltiin liikkumismahdollisuuksien saavutettavuutta. Myös Puolangalla, Kuhmossa sekä yhteistyössä Hyrynsalmen ja Ristijärven kesken toteutetut työpajat kuuluivat Helsingin yliopiston hallinnoimaan YLLI 2.0 -kehittämishankkeeseen, jossa tavoitteena on kuntien kanssa tehtävän yhteiskehittämisen avulla tunnistaa laajasti liikkumisen esteitä, luoda yhdenvertaisia liikkumisen mahdollisuuksia kaikille kuntalaisille sekä lisätä poikkihallinnollisuutta ja moniammatillisuutta.

– Työpajan pienryhmätyöstöt olivat hyviä. Meidän ryhmässämme nousi ajatus, että maahanmuuttajataustaisille aikuisille olisi myös hyvä saada jonkinlaista matalan kynnyksen ohjaajakoulutusta. Mitä enemmän saisimme myös vanhempia mukaan lasten seura- ja järjestötoimintaan, olisi se kaikille osapuolille hyvä. Lisää ohjaajia, silmiä ja korvia, tueksi seuran ja järjestön kasvatustyöhön, pohtii Korhonen.

Työpajoja vetänyt YLLI-hankkeen projektisuunnittelija Liisa Vänttinen Helsingin yliopistosta iloitsee ajatuksesta.

– Yksi meidän tutkimuksessamme esille noussut liikkumisen esteitä kokeva kohderyhmä ovat juuri aikuisväestöön kuuluvat vieraskieliset, Vänttinen toteaa.

Kuhmossa tähän onkin jo tartuttu. Toissa syksynä Kuhmon Kiva-Lentiksellä oli käynnissä valmentajarekry. Viesti tavoitti Samat Taspagaran, joka oli kiinnostunut ohjaamisesta.

Taspagara oli käynyt pelaamassa lentopalloa seurassa D-junioreiden valmentajana toimivan Jani Piipon kanssa.

– Samat oli kohtelias ja mukavan oloinen tyyppi. Sen tiesin, ettei hän puhunut englantia ja suomea käytännössä juuri lainkaan. Emme olleet seurassa varautuneet siihen, että joku suomen kieltä taitamaton ottaa meihin yhteyttä, kertoo Piippo.

Seurassa päätettiin rohkeasti tarttua tähän mahdollisuuteen ja ottaa Taspagara tutustumaan toimintaan Piipon kaveriksi.

– Itse olin tottunut kommunikoimaan ilman yhteistä kieltä jo aikoinaan isäni tuttavien kanssa. En kokenut tilannetta vaivaannuttavaksi, vaan halusin antaa Samatille mahdollisuuden. Yhteistyö sujuu meillä mielestäni hyvin. Pystymme juttelemaan sanallisesti vähän. Käytämme kommunikoinnissa elekieltä ja tärkeimmät asiat, jotka haluamme kumpikin ymmärtää, hoidamme viestin muodossa. Samatilla on puhelimessa kääntäjä käytössä, Piippo kertoo heidän keskinäisistä tavoistaan kommunikoida.

Piippo kannustaa muitakin seuroja tarttumaan tällaisiin mahdollisuuksiin.

– Mielestäni heikko kielitaito ei ole este lasten ohjaamisessa, vaikka onkin oma haasteensa. Tärkeintä on, että kyseinen henkilö on aidosti kiinnostunut valmentamisesta ja ohjaamisesta. Sekin on todella tärkeää, että hän tuntee olonsa tervetulleeksi organisaatioon, ja että hänellä on siellä ns. tukihenkilö, joka on kiinnostunut auttamaan, opettamaan ja tukemaan häntä, vaikkei yhteistä kieltä olekaan.

Taspagara nauttii ohjaajana toimimisestaan, mutta tunnistaa haasteet.

– Apuvalmentajana oleminen matalalla kielitasolla on erittäin vaikeaa, mutta varsinaisten valmentajien Janin ja Johannan avulla treenit sujuvat hyvin. He kertovat, kuinka sanat lausutaan oikein, harjoitusten nimet, mitä sanoja junioreille sanotaan, jotta he ymmärtävät minut. Käsieleet auttavat välttämään pitkiä selityksiä. Yksinkertaiset ja lyhyet lauseet helpottavat myös ymmärtämistä, Taspagara kuvaa ohjaajana toimimistaan.

Seurassa on sovittu, että Taspagara ei pidä huoltajien kanssa yhteyttä.

– Lapset ovat ottaneet hänet hyvin vastaan, vaikka välillä on ollutkin ongelmatilanteita, jotka liittyvät kielimuuriin. Tämän takia paikalla onkin hyvä olla toinen valmentaja. Näin hän voi toimia tulkkina ja puuttua tarvittaessa tilanteisiin, joissa on tärkeää ymmärtää toista, Piippo muistuttaa.

Piippo näkee Taspagaran mukanaolossa vain mahdollisuuksia.

– Samat on innokas ja mukava valmentaja, joka haluaa kehittyä valmentajana sekä kehittää lapsia lentopalloilijana. Mitä enemmän seurassa on erilaisia ohjaajia, sitä rikkaampi seura on. Lapset saavat monipuolisempaa ohjausta, ja myös aikuiset voivat oppia toinen toisiltaan, Piippo iloitsee.

YLLI-työpajat toteutettiin osana Kainuun Liikunnan LIEKKI – Liikunta elämäntavaksi kaikille -kehittämishanketta. Hankkeen tavoitteena on luoda toimintamalleja ja palveluita toimintarajoitteisten henkilöiden ja maahanmuuttajataustaisten henkilöiden liikkumisen ja osallisuuden edistämiseksi.

Artikkelin kirjoittaja työskentelee Kainuun Liikunnalla lasten ja nuorten sekä soveltavan liikunnan asiantuntijana. Kirjoittaja toimii myös LIEKKI-hankkeen projektipäällikkönä.

Yhdessä-palsta on tuotettu 4H Kainuun, Kainuun Liikunnan, MLL:n ja Kainuun Sanomien yhteistyönä. Palstalla kerrotaan alueellisesta järjestötyöstä ja sen yhteiskunnallisesta merkityksestä.