Ihmiset
Yhdessä: Maahanmuuttajaäidille haetaan suomea puhuvia ystäviä
Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Kainuun piirin ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toiminta pyrkii löytämään maahan muualta muuttaneille naisille suomea puhuvia ystäviä.
Toiminta on vapaaehtoisten toteuttamaa tukihenkilötoimintaa, mutta nimensä veroisesti toiminta pohjautuu tasavertaiseen ja molemmin puoliseen ystävyyteen.
Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toiminnassa molemmat naiset saavat tietoa toistensa kulttuureista, tutustuvat uusiin paikkoihin ja ihmisiin, löytävät mukavaa yhteistä tekemistä ja keskustelevat arjen asioista.
Toiminta lisää molemmin puolista ymmärrystä ja tukee kaksisuuntaista kotoutumista. Usein molempien naisten lapset ovat tapaamisissa mukana. Yhteyttä pidetään tapaamisten lisäksi puhelimitse ja viestittelemällä somessa.
Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toiminnassa tärkeää on arjen jakaminen, ilo ja ystävyys, keskustelu ja yhdessä tekeminen. Ystäväpari voi esimerkiksi käydä kahvilla, tehdä ruokaa, viedä lapset leikkipuistoon tai ihan vaan jutella jommankumman kotona. Tarkoituksena on puhua suomen kieltä, joka onkin usean maahanmuuttajaäidin suurin tarve ystäväsuhdetta aloittaessa.
Ystäväsuhde aloitetaan tapaamisella, jossa on paikalla maahanmuuttajanainen sekä MLL:n vapaaehtoinen ystävä ja MLL:n tukihenkilötoiminnan koordinaattori. Paikalla voi olla myös esim. Kajaanin kansainvälisistä palveluista työntekijä ja silloin myös puhelintulkkaus on mahdollinen.
Aloitustapaamisessa MLL:n koordinaattori kartoittaa maahanmuuttajanaisen sen hetkistä omaa kokemusta kielitaidostaan ja kotoutumisestaan sekä elämäntilanteestaan. Näitä samoja asioita kartoitetaan ystäväsuhteen edetessä, jotta saadaan tietoa toiminnan vaikutuksista.
Aloitustapaamisessa naiset sopivat käytännön asioista, vaihtavat yhteystietoja ja sopivat ensimmäisen tapaamisajankohdan ja -paikan. Lisäksi tapaamisessa molemmat pääsevät kertomaan asioista, joita he haluavat uuden ystävän kanssa tehdä ja kokea.
Ystäväpari tapaa toisiaan säännöllisesti molempien aikataulujen mukaisesti. Ystäväsuhde voi olla parhaassa tapauksessa elinikäinen ja jatkua vaikka naisten elämäntilanteet muuttuvat.
Yleensä MLL on mukana ystäväsuhteessa kahden vuoden ajan, jolloin toiminnassa mukana olevat voivat osallistua myös MLL:n järjestämiin yhteisiin tapaamisiin sekä retkitoimintaan.
Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toiminnan vapaaehtoinen on suomea hyvin puhuva nainen, joka haluaa antaa tukeaan ja aikaansa maahan muualta muuttaneelle naiselle. Ystävät ovat luotettavia MLL:n kouluttamia vapaaehtoisia, joiden toimintaa ohjaavat vapaaehtoistyön eettiset periaatteet ja vaitiolovelvollisuus. Ystävät ovat mukana toiminnassaan omalla persoonallaan ja elämänkokemuksellaan.
Vapaaehtoiset ystävät saavat koulutuksen lisäksi ammatillista ohjausta ja tukea sekä osallistuvat vertaistoimintaan. Vapaaehtoisten rikostausta selvitetään ennen ystäväsuhteen alkamista.
Vapaaehtoiselta ystävältä odotetaan kiinnostusta erilaisia ihmisiä kohtaan, halua tutustua erilaisiin kulttuureihin, kykyä kuunnella ja olla läsnä, aikaa tavata maahanmuuttajaäitiä säännöllisesti sekä positiivista asennetta.
Ystävätoiminnasta kiinnostuneet osallistuvat MLL:n järjestämään perehdytyskoulutukseen, joka kestää yhden arki-illan. Koulutuksessa saa tietoa MLL:sta ja ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toiminnasta. Koulutuksessa pohditaan myös vapaaehtoisuutta ja vuorovaikutusta ja kohtaamista. Tärkeää on saada myös jakaa omia kokemuksia ja mietteitä. Koulutukseen osallistuminen ei sido tai oikeuta toimintaan mukaan tuloa. Koulutuksia järjestetään vähintään neljä kertaa vuodessa paikallisten tarpeiden mukaisesti. Koulutuksia järjestetään myös yksilöllisesti ja tarvittaessa etäyhteyksin.
Yhdessä-palsta on tuotettu 4H Kainuun, Kainuun Liikunnan, Kainuun Nuotan, MLL:n ja Kainuun Sanomien yhteistyönä. Palstalla 29kerrotaan alueellisesta järjestötyöstä ja sen yhteiskunnallisesta merkityksestä.
Ystävä-toiminta
Tule mukaan Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toimintaan
Etsitään vapaaehtoisia suomea puhuvia naisia ystäviksi maahan muualta muuttaneille naisille.
Ystäväpari pyritään muodostamaan naisista, joilla on yhteisiä harrastuksia tai kiinnostuksen kohteita tai samanlainen elämäntilanne.
Ystävä tukee maahan muuttaneen naisen suomen kielen oppimista ja uuteen kulttuuriin ja sen tapoihin tutustumista. Myös vapaaehtoinen tutustuu uuteen kulttuuriin.
Vapaaehtoiset käyvät MLL:n järjestämän perehdytyskoulutuksen.
Vapaaehtoisille järjestetään vertaistapaamisia, jatkokoulutusta sekä tarvittaessa yksilöllistä ohjausta ja tukea.
Ystävyyssuhde aloitetaan tapaamisella, jossa ovat läsnä maahanmuuttajanainen, vapaaehtoinen sekä MLL:n koordinaattori.
Lisätietoja Sari Liuski-Ursin, p. 050 594 8488, sari.liuski-ursin@mll.fi.
Lisätietoja myös https://kainuunpiiri.mll.fi/perheille/tukihenkilotoiminta/ystavaksi-maahanmuuttajaaidille-toi/.