Paikallisuutiset

Yksi uusi koronatartunta Kainuussa – tartunnan saanut oli jo karanteenissa

Kainuussa on ilmennyt yksi uusi koronatartunta jo karanteenissa olevalla henkilöllä, tiedotti Kainuun sote lauantaina aamupäivällä.

Tartunnan saanut on altistunut helmikuun alussa kotipaikkakunnallaan.

Hiihtojoukkueen maastapoistumistestauksessa on todettu yksi koronatartunta. Tartunnan saanut on testattu vierailun aikana yhteensä neljä kertaa, myös maahan tullessa. Kolme aiempaa testiä on ollut negatiivisia. Tartunnan lähde ei ole tiedossa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tartunta on saatu ilmeisesti jo ennen Suomeen saapumista, mutta itämisajan vuoksi näkyy testeissä vasta nyt, arvioi Kainuun sote tiedotteessaan.

Tartunta ei aiheuta karenteeneja Kainuussa.

Sairaalan ravintohuollon palvelut toimivat normaalisti työntekijöiden karanteeneista huolimatta

Kainuun keskussairaalan ravintohuollon palveluissa todettuun koronatartuntaan liittyen on vielä yksi henkilö samasta työyhteisöstä asetettu karanteeniin.

Karanteenissa oli lauantaina aamupäivällä yhteensä seitsemän ravintohuollon työntekijää. Tartunta ei vaikuta potilaiden tai sairaalan ravintolassa asioivien altistumisriskiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ravintohuollon palvelut sairaala pystyy tuottamaan normaalisti karanteenista huolimatta.

Kainuun koronatilanne on perustasolla.

Tulevana ystävänpäivänä tulee muistaa edelleen voimassa olevat suositukset kokoontumisista, turvaväleistä ja hygieniakäytännöistä, muistuttaa Kainuun sote tiedotteessaan.

Ruotsissa Skellefteåssä on paheneva koronavirusepidemia ja kaikkia 23.1.2021 jälkeen Suomeen palanneita Northvoltin työntekijöitä kehotetaan hakeutumaan koronavirustestiin kotipaikkakunnallaan.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä