Paikallisuutiset
Yksi uusi koronatartunta maahantulijalla Kainuussa – THL: 1,5 miljoonaa suomalaista on saanut koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen
Kainuussa on tullut tietoon lauantaina yksi uusi koronatartunta, joka todettiin maahantulotestauksen yhteydessä Ukrainasta tulleella kausityöntekijällä, Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo. Positiivisen koronatestituloksen saanut määrättiin eristykseen ja mahdolliset altistuneet karanteeniin.
Kainuussa ei ole tullut tietoon uusia tartuntoja paikkakuntalaisilla viikonlopun aikana.
Koko maassa raportoitu 197 tartuntaa
Suomessa ensimmäisen koronavirusrokoteannoksen on saanut yli 1 521 000 ihmistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Määrä on noussut eilisestä yli 41 000:lla.
Ensimmäisen rokoteannoksen on nyt saanut yli 27 prosenttia väestöstä. Toisen annoksen saaneita on yli 152 000 eli alle kolme prosenttia asukkaista.
Yli 75-vuotiaista suomalaisista lähes 90 prosenttia on rokotettu koronarokotteen ensimmäisellä annoksella ja 70–74-vuotiaistakin yli 85 prosenttia.
Viikoittaisten koronavirustartuntojen määrä on laskenut Suomessa maaliskuun puolivälistä saakka. Tänään raportoitiin 197 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Kahden viime viikon aikana tartuntoja on todettu 3 766, kun edeltävien kahden viikon aikana niitä todettiin 6 393.
Koronatartuntojen määrän vähenemisestä kertoo myös laskeva ilmaantuvuusluku. Koronatartuntojen ilmaantuvuus on Suomessa nyt 68 tartuntaa kahdessa viikossa sataatuhatta asukasta kohden. Tätä edeltävällä kahden viikon jaksolla ilmaantuvuusluku oli 115.