Lukijan mielipide: Palveluiden laatu ja työntekijöiden jaksaminen turvattava Kainuun hyvinvointialueella
Ylen aluetoimitukset pienenevät merkittävästi, kun Yleisradion uusi organisaatio käynnistyy huhtikuun alussa: Joissakin toimituksissa työpaikoista voi kadota jopa puolet
Kajaanin Salmilan lastenkodin yt-neuvottelut päätökseen – aluehallitus päätti myös lääkäripalveluiden hankinnasta
KAOn irtisanomisten hoitaminen keskustelutti Kajaanin kaupunginvaltuustossa – työntekijät elävät epätietoisuudessa
18-vuotias Samu Kyllönen ylläpitää yksin autokauppaa Kajaanissa – ”Saatan tehdä töitä yö kahteentoista asti”
Tangokuningas on Kuhmon Kamarimusiikin luottokuski – tänä kesänä festivaali haastaa hänet myös laulajana
”Tämä tavaran paljous on ihan uskomaton” – Kuhmon Rompetori laajeni tänä vuonna ennätyksellisen suureksi
Ainutlaatuinen arkeologinen löytö tunnistettiin Puolangalta – esihistoriallisia asuinpainanteita löytynyt kymmeniä
Popkanteletar Ida Elinan Kainuussa tehdylle lyhytelokuvalle useita palkintoja ympäri maailmaa – nyt tulossa on stadionkeikka Sotkamossa
Honda Monkey -mopo on ollut nuorison kestosuosikki – Sovitettiin kotimaiseen lainsäädäntöön keinoja kaihtamatta
Tabe Slioorin Chevrolet Corvette on yhtä huumaava kaunotar kuin ensimmäinen omistajansa – Tahtonaisen edessä polvistui koko maailma
Tuhritut maalipaikat maksoivat Hakalle vierasvoiton ja kaksi pistettä Muhoksella – ”Peli olisi voinut ollut ohi jo avausjaksolla”