Nostalgia: Maatalousnaiset vaativat kesäjuhlassaan tasa-arvoa – ”täällä tuntuu ihan niin kuin sitä emäntäkin olisi jottain”
”Useamman viikon viileämpi pätkä, että ei oikeastaan tapahtunut mitään”– Kevättyöt ovat Kainuun maatiloilla lopulta aikataulussa
Kainuussa maataloustukien saajien kärki pysyi ennallaan vuonna 2024 – ’’Ilman tukia tätä hommaa ei pyörittäisi’’
Jari Kortelainen isännöi yhtä Kajaanin harvoista maitotiloista – ”maatalous ei ole mitään puuhastelua, vaan yritystoimintaa”
Arvio: Ylen kuunnelma sai kasvissyöjänkin voimaan pahoin – ”Kaikki maanviljelijämiehet eivät voi olla juoppoja tai sadisteja”
Nostalgia: Ristijärvellä osataan riihessä puinti, vain pontikka puuttuu – ”rukiin oltava kaksi viikkoa näläviytymässä”
Näin kainuulaistaustaiset finalistit Hanna Hirvonen ja Markku Uhlbäck valmistautuvat tuleviin Tangomarkkinoihin
Kainuun seurakunnissa ei vielä tiedetä, rangaistaisiinko hiippakunnassa sateenkaariparin vihkimisestä
Hyrynsalmella kisataan jälleen suofutiksen maailmanmestaruudesta – tällä kertaa järjestetään myös suoryömimisen MM-kisat
Suomussalmen Galleria Kiepissä on esillä taideleirillä syntyneitä teoksia ‒ aiheet vaihtelevat maisemista kukkiin ja eläimiin