Hyönteishotellilla voi houkutella pölyttäjiä puutarhaan – Näillä neuvoilla onnistut rakentamaan pesäpaikkoja
Kajaanin Risu-Mattila on avattu poikkeuksellisen aikaisin ‒ puutarhajätteiden käsittelyssä ei ole luvassa ruuhkaa
Soili Nurmen yli satavuotiaassa omenatarhassa on 6 000 neliön alueella 76 omenapuuta – Näin saat omaan pihaasi ainutlaatuisen hedelmäpuun
Näin saat kukka-amppelin kukoistamaan pitkälle syksyyn – puutarhayrittäjä kertoo, miten amppelimultaseos tehdään
Maaretta Tukiainen loukkasi selkänsä ja pelkäsi, ettei voi enää kumartua – "Jos en pystyisi hoitamaan puutarhaa, en halunnut elää"
Uhkarohkeaksikin nimetty pohjoisen tyrnikokeilu onnistui – yksi kypsymiseen liittyvä asia on vielä tutkijoillekin selittämätöntä
Kajaanilainen Pirkko-Liisa Huovinen oli punkin pureman jälkeen viikkojen oirekierteessä – ”Olin tehnyt aamulla pannukakun, ja sitten menee filmi poikki”
Pihalla vieraileva ilves huolettaa Kajaanin Nakertajassa – petoyhdyshenkilö: "Eipä siinä oikein muuta voi kuin lyödä kattilankansia yhteen"
Paluumuutto Kajaaniin sai huomaamaan ukkomiesten salatun seksuaalisuuden – Markku Heikkinen teki herkän dokumentin vaietusta aiheesta
”Tulen esittämään yhteisen seurakunnan vaihtoehtoa” – seurakunnan jäsenmäärä ja talouden suunta pakottavat toimiin Hyrynsalmella